Twoddler - ja vauvat twittaa

Arto Liukkonen // "En voi soittaa, mailata tai kirjoittaa vanhemmilleni, mutta voin käyttää Twitteriä!". Näin Twoddlerin (Twittering Toddlers) kehittäjät kuvailevat lopputulostaan.

Twoddlerin prototyyppi on rakennettu perinteiseen Fisher Price -leluun ja liitetty USB-liitännällä tietokoneeseen. Jokainen painallus rekisteröityy koneelle. Jos lapsi painaa esimerkiksi äitinsä kuvaa muutaman kerran peräkkäin, twoddleroitu lelu lähettää Twitteriin automaattisesti viestin äidille, jossa kerrotaan, että lapsella on ikävä.

Twoddler vei pääpalkinnon Belgiassa järjestetyssä Innovative and Creative Applications 09 -kilpailussa. Kilpailun ideana oli toteuttaa rajapintoja hyödyntäen jokin ilmainen, julkinen, arkipäiväinen palvelu, jollaista julkiset tahot eivät ole vielä tajunneet tehdä.

Vastaavanlaisia kilpailuja on järjestetty esimerkiksi Englannissa, kampanjalla Show Us The Better Way, "Näytä meille parempi tapa". Kilpailumalli rantautui keväällä myös Suomeen, sillä Mindtrek-konferenssin yhteydessä järjestetään Apps for Democracy Finland - Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailu.

Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailu on kaikille avoin. Siihen voivat osallistua yksityishenkilöt ja yritykset. Pääpalkintona parhaasta toteutuksesta on 3 000 euroa, mutta samalla tuotteella voi voittaa myös useampia palkintoja eri sarjoista. Ihan pelkällä ideallakin saa osallistua, elleivät taidot tai aika veny riittävän hyvään toteutukseen.

Tavoitteena on kehittää maksuttomia, avoimiin julkisen tiedon rajapintoihin perustuvia palveluita. Suomi.fi listaa julkisia datavirtoja, joita projektissa voi käyttää hyödykseen. Lista päivittyy juhannukseen saakka, joten kannattaa pistää sivu ylös ja tarkkailla muutoksia. Kilpailutyöt tulee palauttaa 31. elokuuta klo 14:00 mennessä.

Twiittwiit

CC Attribution: mtretiakova@Flickr

comments powered by Disqus