Keinoja selvitä taantumasta

Katri Lietsala // Teknologiateollisuus ry arvioi, että parhaimmillaan syvästä lamasta voisi alkaa nousu jo ensi vuodesta, kun taas pahimmillaan taantuma alkaa taittua vasta vuoden 2011 lopussa.

VUL-skenaariot maailman taloudesta
KUVA: Teknologiateollisuus. VUL-skenaariot maailman taloudesta.

- Tilanne on kuin lokakuinen myrsky Kemissä. Ensin lähti liikkeelle kesärenkailla autolla ja sai ajella ihan rauhassa. Yhtäkkiä on tilanteessa, jossa pitää vain yrittää tarkkailla tietä. - johtaja Juha Ylä-Jääski, Teknologiateollisuus, innovaatioympäristö-

L-skenaariossa ptkäaikainen kysyntä hiipuu kaikilla markkina-alueilla ja investoinnit pysähtyvät täysin lukuunottamatta valtion elvytysinvestointeja. Tämä merkitsisi massatyöttömyyttä ja poliittisia levottomuuksia.

Teknologiateollisuuden mukaan palvelujen tarjoajille L-taantuma (lama) saattaisi tarjota saumaa, koska mitään uutta ei osteta, vaan vanhaa pidetään toimintakunnossa. Perinteisessä teollisuudessa tuossa voi olla järkeä, mutta sosiaalisessa mediassa ja verkkopalveluissa epäilen, että moni toimija saisi isot säästöt vaikka laskettaisiin yhteen investointi uuteen järjestelmään ja palvelusopimus verrattuna vanhan järjestelmän ylläpito-kuluihin ja tehottomuudesta aiheutuviin työtunteihin.

U-skenaario on edellistä taantumaennustetta hivenen myönteisempi. Ensi vuoden lopussa alkaisi jo hidas nousu, jolloin taantuma toimisi darwinistisesti. Silloin heikot katoavat, toimiala järjestäytyy uudelleen.

Pelkistetyt ratkaisut myyvät ennen U:n kuopasta nousua. Tämän olemme huomanneet ainakin omassa toiminnassamme jo nyt. Asiakkaat etsivät sosiaalisen median ratkaisuja, joissa suunnitellut ydintehtävät onnistuvat sen sijaan, että ratkaisut kuorrutettaisiin kaikella mahdollisella.

Teknologiateollisuuden taantumaennusteista paras on V-skenaario, jossa taantuma-aika käytetään jo aiemmin huomattujen muutostarpeiden toteuttamiseen ja taloutta pidetään aiempaa tarkemmin silmällä yrityksissä. V-käyrällä nousu on jo ensi vuonna ja tilanne paranee nopeasti, vaikka kaikilla aloilla volyymit eivät enää palaakaan ennalleen.

Taantuman aikana yritykset kehittävät teknologiaa, tekevät yritysjärjestelyjä ja etsivät uusia liiketoimintamalleja, jos ne ovat valinneet ns. pitkän valon strategian. Samat yritykset ymmärtävät myös investoida ihmisiin. Lyhyen valon strategiassa sopeutetaan toiminnasta aiheutuvat kustannukset vastaamaan rahavirtaa, joka taloon saadaan sisään ja keskitytään ydintoimintaan.

Tärkein neuvo on, että yritysten tulisi taas muistaa myydä.

- Kertoo paljon, että Suomessa on vain yksi myynnin professori. Meillä myynti katsotaan tuputtamiseksi ja puhelinmyynniksi, kun taas markkinointi koetaan seksikkäämmäksi.

Teknologiateollisuuden oma raportti kehottaa ytimekkästi: "Huolehdi, että kassassa on rahaa." Tehokkaan myynnin ja oikean hinnoittelun lisäksi keinona on nopeuttaa saatavia ja valvoa hankintoja.

Saatavien nopeuttaminen tarkoittaa sosiaalisen median toimijalle käytännössä, että asiakkaat maksavat laskusta osan heti hankintapäätöksen jälkeen ja viimeisen erän palvelun valmistuttua. Näin ei tuottajan tarvitse yksin kattaa niin kauan esimerkiksi palkkakustannuksia, jotka asiakkaan tilaamasta työstä aiheutuvat.

Joskus yrityksessä voi olla myös Gemilon Pekkaa lainatakseni organisaatioläskiä, joka ei ole toiminnalle hyväksi.

Rutiineja ja toimintatapoja kannattaa niitäkin käydä läpi kriittisesti. Miksi hukata kallista työaikaa esimerkiksi liitteiden versiohallintaan, jos saman voi tehdä nopeammin yhteisöalustalla?

- Jos Nokiaa menee katsomaan sisältä, aika paljon menestyksestä on kiinni tehokkaasta sisäisten prosessien järjestämisestä. Myös Dell on organisoinut logistiikkaketjunsa eri tavalla kuin muut toimijat. - Juha Ylä-Jääski -

Erään asiakkaan kanssa laskimme vasta, miten paljon hän itse asiassa säästää ostaessaan Gemilolta sosiaalisen median ratkaisun, jonka avulla hänen yrityksensä työntekijät pystyvät käyttämään työtunteja liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin tehtäviin.

- Valtaosa yritysten innovaatioista on muuta kuin teknologiaa. Se on arvon luomista asiakkaalle, miettimistä, mitä asiakas tarvitsee. - Johtaja Juha Ylä-Jääski, Teknologiateollisuus ry -

Ylä-Jääski puhui Kemin Heavy Hightechin Octoberfest-tapahtumassa lokakuun alussa.

comments powered by Disqus