Pekan tarina: Kyky tehdä päätöksiä ja pitää ne

Ajattele tilannetta, jossa makaat sairaalahuoneessa vakavan onnettomuuden jälkeen. Olet kuin freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo, jolle lääkäri kertoi vakavan onnettomuuden jälkeen, ettei nuori mies pystyisi enää ehkä laskettelemaan koskaan.

Mitä miettisit, kun lääkäri kertoo, että kävely onnistuu ehkä kahden vuoden päästä? Tai jos menee oikein huonosti - ei enää koskaan.

Pysäyttävä hetki.

Parikymppinen Pekka pystyi kävelemään rollaattorin avulla jo 8 kuukauden päästä vakavasta onnettomuudesta, jonka diagnoosina oli aluksi neliraajahalvaus ja erittäin vaikea aivovamma. Joku toinen olisi voinut antaa periksi, passivoitua ja tyytyä siihen, missä on.

Mitä Pekka teki? Ei antanut periksi. Asetti tavoitteita. Teki töitä ja kesti kipua saavuttaakseen tavoitteensa. Eteni askelittain kohti isointa päämäärää, jonka jälkeen antoi itselleen uusia tavoitteita.

Mitä johtaja tai työntekijä voi oppia Pekalta?

Asenne ei tule ihmisen ulkopuolelta annettuna. Valitse viisaasti tapasi asennoitua.

Osa ihmisistä keskittyy valittamiseen tai vain passivoituu, koska tyytyy osaansa. Kannattaa ennemmin kuulua porukkaan, joka keskittyy tekemään parhaansa sillä, mitä on ja parantaa tilannetta muuttamalla mitä pystyy.

Ei tarvitse olla ihmeellinen ennustaakseen että työyhteisö, jossa on enemmän "Pekkoja", pärjää parhaiten.

Miten hyvä myönteinen asenne näkyy? No vaikka niin, että huomaa iloita kaikesta edistymisestä. Siitä, että tunnistaa sen hetkiset vahvuudet ja voimavarat, joita uskaltaa ja jaksaa kokeilla. Että haluaa käyttää tarjolla olevat resurssit.

- Rollaattori oli siistimpi kiesi kuin yksikään Porche, koska se salli nousta takaisin omille jaloille, Hyysalo muistutti.

Pekka Hyysalo hymyilee ja n
KUVA. Fightbackin perustaja Pekka Hyysalo Tampereella 2019.

Omaksu aiempaa parempi tapa

Kiitollisuus, toiveikkuus ja huumori kuultavat Pekka Hyysalon puheesta. Hän vaikuttaa ihmiseltä, jolla on erinomainen kyky päättää asioita ja pysyä päätöksessään. Hyvänlainen peräänantamattomuus.

- Kun oli päämäärä, hidasteet eivät tuntuneet pahalta, Pekka Hyysalo kuvasi tietään sairaalasängystä takaisin rinteille.

Hyysalo kertoi, miten eräänä päivänä liukastui kesken rollaattori-matkan. Hetki olisi voinut pysäyttää hyvin edenneen kuntoutuksen, mutta Hyysalo päätti toisin.

- Rollaattori meni palasiksi. Sain tilalle niin huonon lainarollaattorin, etten suostunut käyttämään sitä. Käytin mieluummin mitä tahansa muuta: ostoskärryjä ja läheisten tukea.

Epäonnesta seurasi onni. Hyysalo oppi kävelemään yhden sauvan varassa. Taito lyhensi matkaa mäkeen! Hänen piti toki jonkin aikaa sietää vaikeampaa ja hitaampaa tapaa kuin vanha tuttu tapa oli ollut, mutta lopputulos palkitsi.

Entä kun perillä ei heti tunnu hyvältä?

Kuvittele nyt, että pitkän, haasteellisen kuntoutusjakson jälkeen olet ensimmäistä kertaa laskettelumäessä. Tämä on palkinto, jota odotit kuukausia. Valkoinen rinne sileänä ja kutsuvana kuin kissan jäljiltä. Avara maisema, jota olet kaivannut, avautuu eteesi. Raitista ilmaa. Kaikki tehty työ takana ja nyt luvassa vain ihana unelmien täyttymys, josta nauttia..

Euforinen kokemus rinteessä ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen?

Pekka Hyysaloa nauratti.

- Arvatkaa miltä se tuntui? Oli kamala tunne, että asia jossa oli ollut paras aiemmin, oli jotain mitä ei osannut enää ollenkaan.

Tässä kohtaa testataan mielen lujuus. Masentumisen, stressaantumisen sijasta on pystyttävä tekemään päätöksiä, joissa keskitytään muuttamaan tilannetta ja kehittymään itsekin siinä samalla. Päätösten mukaisesti tavoitellaan muutosta - ja paiskitaan taas hommia.

Tarvitaan myös myönteinen näkemys tulevaisuudesta. Se tulee omista ajatuksista.

- Päätin harjoitella laskemista niin kauan, että siitä tulee sama tunne kuin aiemmin!

Oman elämän sanoitustehtävät

Sanavalinnat kertovat yllättävän paljon, miten ihminen järjestelee ajatuksiaan. Esimerkiksi Hyysalo ei puheenvuorossaan Tampereella listannut ongelmia, hän jutteli vain "hidasteista". Sanaan hidaste sisältyy kauniisti ajatus, että perille päästään. Ei ehkä niin nopeasti kuin haluaisi. Joku päivä kuitenkin!

Verbeistä "päättää" on toinen hyvä sana omaan sanastoon. Kannattaa käyttää, kun sanoittaa elämäänsä. Omistaa tavoitteet sanomalla: "Päätin."

Sillä tavalla Hyysalo päätyi lopulta Itävaltaan laskettelemaan ja nautti. Kehitti aivovammapotilaiden kuntoutuspalveluja ei vain itselleen, vaan myös muille ja loi brändin Fightback. Hyysalo on valittu myös Suomen positiivisimmaksi ihmiseksi ja vuoden puhujaksi.

Lupaa ääneen

Kun motivaatiota tarvitaan lisää, lupaa asioita ääneen sekä itsellesi että muille.

- Menin kertomaan Jari Sarasvuolle, että en osaa juosta vielä, mutta joku päivä juoksen maratonin.

Ensimmäinen juoksu oli hyväntekeväisyystapahtuma Fightback Runissa Turussa.

- Päädyin ambulanssiin. Päätin, että tarvitsen lisää treeniä.

Hyysalo lähti treenaamaan juoksua.

- Pystyin juoksemaan jopa 10 kilometrin lenkin yhdellä vedolla.

Hän on sittemmin juossut jo puolimaratonin.

Fiksujen juttujen toistoa

Hyysalo etsi aktiivisesti entistä parempia tapoja kuntoutua. Mitä yrityksissä tapahtuisi, jos niissäkin yritysjohto ja työntekijät etsisivät uusia tapoja toimia entistä paremmin?

Uusi tehokas kuntoutusmuoto koostui "äärettömän yksinkertaisista liikkeistä".

- Ainoa jippo oli, että liikkeitä tehtiin monta sataa, jopa tuhansia joka päivä. Ryhdyin hommiin.

Toisto teki kipeää, mutta toimintakyky parani. Hyysalo tekee 300-400 toistoa aamulla pysyäkseen kunnossa.

- Vaivaiset, ei niihin tarvitse kuin pitkän pinnan.

- Olen pystynyt tekemään itse töitä myös sen eteen, että opin puhumaan näin hyvin.

Hän osasi etsiä asiantuntija-apua kuntoutukseensa ja kuunnella omaa verkostoaan. Kaikkea ei tarvitse osata keksiä itse.

Aikatauluta tavoite

Hyysalo kertoo kilpailevansa vain itseään vastaan eikä siksi lyö tavoitteistaan vetoa.

- Totta kai tulee vaikeampi hetkiä, mutta mun on hyvin helppo puhua itseni ympäri: "Katso, mihin asti olet päässyt nyt, miksi rupeaisit hidastamaan!" Se saa tekemään töitä ehkä vielä kovempaa.

Uusin tavoite on saada ulos kirja ennen kuin hän täyttää 30 vuotta. Siihen on alle vuosi.

- Unelmani menevät ehkä sekaisin tavoitteiden kanssa. Onneksi pystyn puhumaan itseni tekemään duunia vielä tuplasti kovempaa.


Haluatko lukea vastaavia juttuja lisää?

Liittymällä Gemilon uutiskirjeen tilaajaksi, kuulet ensimmäisten joukossa alan uusinta tietoa ja näkemyksiä digitalisaatiosta. Seuraa Gemiloa myös LinkedInissä. Kiinnostuitko puhujasta, seuraa Hyysalon Twitteriä @PekkaHyysalo

comments powered by Disqus