Luottamuksesta yrityksen menestystekijä

Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija Elina Ravantti rohkaisee työnantajia, lähijohtajia ja työntekijöitä miettimään, miten luottamusta saisi kerrytettyä työpaikalla kuin kultahippusia.

Yksi helppo tapa on järjestää vaikkapa työpaikan kokoukset yhteiskeskustelujen sijasta niin, että tilaa on myös hiljaisemmille osaajille tai tukea muilla kuin palavereilla esimerkiksi uuden ideointia.

Vähän enemmän vaatii, että osaa puuttua mahdollisimman aikaisin tilanteisiin, joissa kahden ihmisen luottamus on horjunut työpaikalla syystä tai toisesta - ja mieluiten ennen kuin luottamuspula heijastuu koko työyhteisöön, mikä vaikuttaisi tuottavuuteen ja työtyytyväisyyteen vielä enemmän.

Hippusjahdissa on hyvä muistaa, että omat onnistumiset auttavat parantamaan itseluottamusta. Tällaiset luottamusta kerryttävät hippuset kannattaa tunnistaa, koska terve itseluottamus luo perustaa luotettavuudelle ja sille, että pystyy luottamaan myös muihin.

Luottamuksen vaikutukset

Elina Ravantti, Työturvallisuuskeskus, kertoi, että tutkimusten mukaan luottamus vaikuttaa todella moneen asiaan työyhteisöissä.

Alla on listattu Ravantin esityksestä 10 eri tapaa, miten luottamus vaikuttaa työpaikalla:

- lisää viestinnän tehokkuutta
- lisää yhteistyötä organisaatiossa
- parantaa johtamisen tehoa
- vähentää kontrollityön tarvetta
- lisää työtyytyväisyyttä
- lisää sitoutumista organisaatioon ja sen päämääriin
- parantaa suoritustasoa
- vähentää työmarkkinakonflikteja
- helpottaa muutosten läpivientiä
- lisää innovativiisuutta.

Epäluottamus maksaa

Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija Elina Ravantti kertoi luottamuksesta Unelmien työpäivänä Work goes happy -tapahtumassa. Ravantin mukaan ihminen kysyy ensimmäiseksi miksi tämä tehdään, miten minun kanssa käy ja kuinka paljon saan vaikuttaa. Ne ovat kenelle tahansa muutosjohtajalle tuttuja kysymyksiä: Epäluottamus puretaan auttamalla ihmistä keksimään näihin myönteiset vastaukset itse.

Epäluottamuksen ketju pitää saada katkaistua, koska epäluottamus maksaa. Luottamusta rakennetaan sopimalla ja puuttumalla sekä avoimuudella, jossa saa kertoa oman näkökulman. On oltava valmis kuuntelemaan, miltä toisen ihmisen mielestä asia näyttää.

Epäluottamus johtaa pahimmillaan, että ongelma henkilöityy ja irtaannutaan työmaailmasta, koska unohdetaan, että puhuttiin asiasta. Jos tilanne on oikein vakava, tarvitaan työyhteisösovittelu

Epäluottamusta saatetaan yrittää ratkoa syyttelyllä, jos henkilöllä ei ole uskallusta tai valmiuksia itsekritiikkiin. Epäluottamus-vaiheessa saatetaan myös hakea tukijoukkoja, jolloin klikkiytyminen estää itsenäisen ajattelun isommalta joukolta ihmisiä heidän halutessaan kuulua samaan ryhmään.

Pahimmillaan mennään taistelu-vaiheeseen.
- Tulee sotatila: Ei haluta hävitä taistelua, vaan käydään sitä ja Tungetaan. Hitsataan työkalupakki kiinni.

Riita leviää työyhteisöön.

- Se onkin poliisijuttu. Aluehallintoviranomaisilla soi viimeistään tässä kohtaa puhelin ja aletaan selvittää työpaikkakiusaustapausta. Iltalehdet ja some kirjoittavat mielellään hurjista työpaikoista.

- Aika ei hoida!

Tuntuu hyvältä luottaa ja olla luotettu

Luottamus on tunne, jolla on etumerkki. Plus tuntuu hyvältä tai miinus tuntuu pahalta.

- Luottamus löytyy kahden korvan välistä: omista ajatuksista. Luottamuksella on suunta ja voimakkuus. Luotetaan 100 %:sti toiseen ihmiseen tai vähän vähemmän.

Ensimmäinen luottamuksen suunta henkilö itse: Itseluottamus.

- Miten luotan omaan itseeni ja siihen, että omat ajatukset ovat yhtä tärkeitä kuin muillakin?

Luottamuksen toisena suuntana on työkaverit.

- Tekee minkä lupaa, sana pitää, nämä ovat osa luotettavuutta. Osaaminenkin on osa luotettavuutta.

Hyväntahtoisuus kannattaa, sillä luottamus paranee onnistuneessa vuorovaikutuksessa.

Kolmas suunta on esimies. Lähijohtajien kannattaa antaa riittävästi väljyyttä tiimeille tehdä itsenäisesti työtä ja varmistaa järjestelmät, jotka tukevat työntekoa.

- Sallimme kompastelut lapsuuden ystävälle, mutta emme täysin vieraalle.

Luottamusta voi ja kannattaa harjoitella.

- Ota tietoinen riski luottaa: Ajattele, hän osaa hommansa.

Lisää aiheesta: Esimiehille työvälineitä unelmien työpäiviin

Kirjoittajat

thumbnail_image thumbnail_image
Nimi Katri Lietsala
Tehtävänimike Toimitusjohtaja
Puhelinnumero 040 749 9072
Sähköposti
comments powered by Disqus