Vaikean tapauksen pakoilu


Luin brittikirurgeista, joista kerrottiin, että osa ei uskalla tilastoinnin vuoksi leikata vaikeita potilaita. Mitä vaikeampi potilaan tilanne, sen korkeampi riski on, että potilas kuolee ja tästä seuraa mahdollinen tutkinta. Ilmeisesti osa kirurgeista halusi ennemmin pitää maineensa kuin ottaa riskin ja pelastaa hengen.

Jäin miettimään juttua. Tilastointiin liittyi toinenkin ongelma. Mitä osaavampi kirurgi, sen vaikeampia tapauksia hän hoitaa ja sitä useammin kollegoihin verrattuna hänellä on riski epäonnistua.

Kumpi kirurgi on mielestäsi taitavampi? Hän, joka ei koskaan tehnyt virheitä, koska jätti vaikeat tapaukset muille? Vai hän, joka ehkä teki myös virheitä, mutta pystyi hoitamaan vaikeatkin työt - ja lopulta niitäkin vaikeammat toimeksiannot, koska oppi aiemmista virheistä?

Ollaan jännän äärellä. Ilmiö toistuu työyhteisöissä myös sairaaloiden ulkopuolella.

Suurimmassa osassa työpaikkoja ei taistella hengen puolesta. Silti työyhteisön jäsenet saattavat arkailla päätösten tekemistä ja muutoksia kuin jonkun henki olisi kyseessä. Onko omassa henkisessä näppäimistössäsi isoin nappi vaikeiden tapausten pakoilua varten vai asioiden ratkaisemista varten?

Kun vaikea tapaus on ratkaistu, vastaava vaikea tapaus on enää melko vaikea tai helppo seuraavalla kerralla..Kannatti!

On parempi kohdata vaikea ja lähteä ratkaisemaan tilannetta kuin siirtää eteenpäin päätöstä tai työtehtävää, joka jossain kohtaa tulee kuitenkin tehdä. Parempi ennen - kuin ennen kuin on myöhäistä.


Haluatko lukea lisää päätöksenteosta?

Lue Entä jos päätöksestä tulee lunta tupaan tai liian kuumat paikat?

comments powered by Disqus