V-indeksi

V-indeksi huiteli viime viikolla hetken melko korkealla, kun talviloma päättyi yllättävään laskuun. Lasku ei tullutkaan mäestä, vaan äkillisestä paluumatkasta kotiin kesken odotetun loman.

Yrittäjälle loma-ajan järjestäminen ei ole itsestään selvää. Kun odotukset eivät täyty, V-indeksi paukkuu helposti ylärajoille, jos antaa tilanteen vaikuttaa itseensä.

Influenssa on kova seuralainen. Pistää petiin ja kuumentaa. Viikkoon oli turha yrittää tehdä mitään enkä ollut ainoa Suomessa. Ne työt, mitä olin ajatellut vielä nopeasti hoidella jossain kohtaa lomaa, jäivät pakosta sivuun.

KUVA: Sara Sieppi näki aurinkonlaskun Levillä. Minä valjumpana Kittilän lentokentällä.

Hengittelemällä tästäkin silti selvittiin - ja särkylääkkeillä.

Tajusin, että sairastumisen harmilliset seuraukset (tarjousten myöhästyminen, loman peruuntuminen, särky, huonovointisuus, odottamaton rahallinen tappio) ovat hetkellistä vastoinkäymistä. Vastoinkäymisiä voisi olla niin paljon vakavampiakin kuin yhden viikon loma sinne tänne tai influenssa, joka menee ohi.

Ymmärsin valita, olenko mieluummin a) hyväntuulinen ja kipeä vai b) kovasti harmissani ja kipeä. Kummalla tavalla oloni on parempi? Kummasta ihmisestä perheeni tykkää? Suosittelen a-vaihtoehtoa. Hymyni ei ollut leveä, mutta olemassa.

Tänään huomasin v-käyrään liittyvän uutislinkin, jonka Yle Tiede jakoi Twitterissä (Helsingin Sanomat 5.3.2018).

Suomalaislääkärit kehittivät vitutusindeksin ja huomasivat: mitä enemmän ketuttaa, sitä lyhyempi elinajan odote – katso harmittavatko sinua samat asiat kuin muita. @hsfi https://t.co/5wRWk7964T— Yle Tiede (@yletiede) March 5, 2018

Harmituksen voimakkuutta, kestoa ja toistuvuutta hyödynnetään elinajan odotteen laskemiseen. Aika helpot kysymykset:

1. Kuinka usein kohtaat vastoinkäymisiä?
2. Kuinka kauan vastoinkäymiset harmittavat?
3. Kuinka kovasti vastoinkäymiset harmittivat?

Keskittymällä vastoinkäymisiin mietitään vastoinkäymisiä ja etenkin harmitusta. Ei noista kysymyksistä kannata siksi ainakaan mantraa ottaa. Voisihan kysymykset ehkä kääntää toisinpäin: Kuinka usein koet elämäsi sujuvan? Kuinka nopeasti ohitat vastoinkäymisen? Kuinka vähän vastoinkäyminen harmittaa?

Helsingin Sanomien jutusta selvisi, että miehenä elää todennäköisesti vain noin 67 vuotta, jos on kovasti ja usein harmissaan, kun asiat lunkimmin ottava mies elää 7 vuotta pidempään. Harmillinen seuraus harmistumisesta.

Nainen elää miestä pidempään, vaikka kovasti harmissaankin. Hautapaikkaa aletaan tilata noin 74-vuotiaalle naiselle, jos henkilö on ollut kovasti paljon muita enemmän harmissaan. V-indeksi alas, niin saa naisena viisi vuotta lisäaikaa. Uskon tähän myös omien tuttavarouvien luonteenlaatua seuranneena. Aina hymyilevä ja onnellinen vuokraemäntäni tanssi 90-vuotisjuhlissaan eikä hän näyttänyt vanhentuneen päivääkään.

ps. Mikä on vastoinkäymisen vastakohta? En keksinyt millään. Myötäkäynti? Ehkä sanaa ei löydy siksi, että kulttuurimme opettaa mieluummin ratkaisemaan ja arvioimaan vastoinkäymisiä kuin liitelemään sellaisten pikkuasioiden yli.

comments powered by Disqus