Facebookin ryhmät ja fanisivut - kumpi on kampi?

gemilo_grouppage

Arto Liukkonen // Facebook on uudistanut nyt myös ryhmät uuden ulkoasun mukaisiksi. Ryhmien toimivuuden kannalta uudistus on hyvä, mutta toisaalta uudistuksen myötä ryhmien ja fanisivujen ero hämärtyy entisestään.

Facebookin ryhmiä ja fanisivuja on aina käytetty väärin eikä käyttäjillä ole tarkkaa tietoa kumpaa pitäisi käyttää, vaikka Facebook tarjoaa suhteellisen hyvät ohjeet. Ongelmana on, että käyttäjät eivät jaksa lukea ohjeita.

Tärkeimmät erot

Fanisivujen ja ryhmien tärkein ero on, että fanisivut on tarkoitettu organisaatiolle ja brändeille tuotteensa markkinointiin, kun taas ryhmät on jollekin asialle omistautuneita ryhmiä.

Perustaaksesi fanisivun sinulla tulee olla oikeus käyttämääsi yritykseen, tuotteeseen tai tavaramerkkiin. Mikäli oikeutta ei ole, voi alkuperäinen tavaramerkin omistaja vaatia sivua itselleen.

Ryhmän saa perustaa vapaasti kuka tahansa, mille tahansa aiheelle.

Ryhmän erityispiirteet

Kuten mainitsin, on ryhmät tarkoitettu ryhmän jäsenten viestintään. Ryhmän perustaja voi lähettää ryhmän jäsenille yksityisviestejä, mikäli ryhmässä on alle 5000 jäsentä.

Jos Facebook-ryhmässä on yli 5000 jäsentä, ei perustajalla ole mahdollisuutta ottaa yhteyttä jäseniin. Markkinointia suunnittelevien kannattaa huomioida, että Facebook-ryhmän sivulle ei pysty liittämään Facebook-sovelluksia eikä käyttäjien toimista saa mitään statistiikkaa.

Hyvänä puolena ryhmässä on, ettei sen tarvitse olla julkinen, vaan ryhmän voi rajata ainoastaan tiettyjen käyttäjien saataville.

Tässä on muutamia hyviä ja huonoja esimerkkejä Facebook-ryhmistä:

  • Cafe Posto - Virheellisesti tehty ryhmä, tämän pitäisi varmastikin olla fanisivu.
  • Anna lapselle raitis joulu - Myöskin virheellisesti tehty ryhmä, fanisivu olisi parempi.
  • Annetaan/Lahjoitetaan/Vaihdetaan/Vastaanotetaan - Hyvä esimerkki oikeasta ryhmästä.
  • Gemilo Ltd - Gemilon piilotettu ryhmä, jonka näkevät vain me gemilolaiset, tehty ihan tarkoituksella :)
  • Fanisivun erityispiirteet

    Fanisivun voi perustaa, mikäli omistaa oikeudet fanisivun edustamaan tuotteeseen. Fanisivun perustaja voi lähettää faneille päivityksiä, mutta ei yksityisviestejä. Myös statuksen päivittäminen tai linkin lähettäminen saattaa ilmestyä fanien syötteeseen.

    Fanisivulle on mahdollista liittää sovelluksia ja käyttäjien toimista saa kerättyä statistiikkaa. Fanisivulle saa myös luotua kustomoidun etusivun, joka voidaan vapaasti muokata yrityksen ilmeen mukaiseksi. Fanisivulle saa myös helpon URLin, mikäli faneja on riittävästi ja fanisivu on ollut olemassa riittävän pitkään.

    Hyviä ja huonoja esimerkkejä fanisivuista

  • Gemilo Ltd - Gemilon fanisivu, hyvä esimerkki oikeasta fanisivusta.
  • Olvi Kultalonkero - Väärin tehty fanisivu. Tuote on kyllä oikea, mutta perustajalla ei ole oikeuksia tavaramerkkiin.
  • I ♥ SLEEP - Väärin tehty fanisivu, sillä kyseessä ei ole mikään tuote.
  • Ryhmät ja fanisivut ovat siis todellakin nimiensä mukaisia; ryhmissä ollaan jäsenenä ja fanisivuilla ollaan faneja. Mikäli kyseessä on yritys tai organisaatio, kannattaa 99,9 % tapauksissa perustaa fanisivu.

    I ♥ SLEEP

    comments powered by Disqus