Tapahtumamarkkinointi sosiaalisen median keinoin
Katri Lietsala // Lokakuisen Social Media in Service Business -tapahtuman järjestäjät ovat käyttäneet jo aika isosti sosiaalista mediaa. Seminaarilla on esimerkiksi oma Ning-yhteisö ja seminaarin blogi, joissa molemmissa alustetaan seminaarin aiheita hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
Tapahtumien omilla itsenäisillä sivustoilla ja kanavilla keskustelu saattaa jäädä vähiin kaikesta hyvästä yrittämisestä huolimatta. Tähän on parikin syytä.
Ensinnäkin kynnys kirjautua uuteen palveluun on osalle ylitsepääsemätön asia, ja sen välttämiseksi ahkerimmat ovat valmiita jopa näkemään vaivaa. Toiseksi monilla osallistujilla on suurin tarve (ja eniten aikaa?) vaihtaa kuulumisia tapahtumien ohjelmasta vasta tapahtumahetkellä. Kolmanneksi keskustelut käydään sujuvasti omissa jo olemassa olevissa yhteisöissä, koska se sujuu yleensä vaivattomammin kuin siirtyminen erilliselle sivustolle tätä varten.
Esimerkiksi MindTrekissa kuhinoitiin tapahtuman aikana Twitterillä ja Seminaarikannulla sekä inasen Jaikulla. Twitterissä syntyi jopa #stophimanen. Perttu Tolvanen kutsui sitä ilmiöksi. Hän bongasi jutun Hessu Järvisen MindTrek-yhteenvedosta ja lopulta aiheesta kirjoitti jopa MTV3.fi toimittajan luettua Vierityspalkkia. Ketju on hyvä todiste, että twiittailijat ja bloggaajat tuovat julkisuutta tapahtumille.
Harmi silti, että Maikkari tyytyi nettijuttuun, jossa ei perinteiselle medialle tyypillisesti linkitetä lähteeseen, kuten tässä tapauksessa Vierityspalkkiin.
Mikroilu tuo lisäsärmää tapahtumaan, mutta on siinä huonotkin puolet. Useimpiin mikroblogien juttuihin on vaikea päästä sisään jälkeenpäin. Pahimmillaan olo on kuin kuulisi vahingossa keskustelusta vain satunnaisesti joitakin lauseita ja kestää tovin hahmottaa, mihin kaikki kommentit liittyvät. Viesti saattaa viitata esimerkiksi tapahtumassa nähtyyn tilanteeseen, jota ei avata sen enempää. Silloin tieto on oikeastaan arvokasta vain läsnäolijoille hetkenä, jolloin viesti julkaistaan.
Tilannetta ei paranna, että mikroblogi-viesti on usein kommentti jollekulle toiselle ihmisille ilman, että alkuperäistä kommentoitavaa viestiä näkisi samassa yhteydessä.
Tunnustan olevani sen verran ahdasmielinen, etten siirtäisi mikroblogeista älähdyksiä esimerkiksi suoraan Facebookiin. Kaikki @- ja RT-merkit saavat tavallisen tekstin näyttämään koodilta niille ihmisille, jotka eivät käytä merkintöjä itse (Blog. huom. Anteeksi Gemilon koodariporukka jo etukäteen tästä humanistin nolosta tulkinnasta). Lisäksi nähdäkseen koko keskustelun pitäisi poistua palvelusta toiseen, mikä on epätodennäköisempää kuin, että tyytyy rasitusvammaan, kun ei ymmärrä asiayhteyttä ja saa sisällöstä irti mitään.
Puhujana tunnen kyllä sympatiaa Pekka Himasta kohtaan. Pitäisi olla aina ylimääräistä lisäaikaa vielä seurata tapahtuman jälkeen, mitä twitteristit, qaikuilijat, muut mikroilijat ja bloggaajat ovat keskustelleet esityksestä.
Puhuja jää todella yksin esiintymislavalle, kun yleisö viihdyttää toisiaan sosiaalisen median kanavissa. Muutaman käyttäjän jakama tunnelma leviää varsin nopeasti, vaikka nopeinta olisi kommentoida heti puhujalle, jotta tämä voisi reagoida asiaan jo puhuessaan.
Avainsanat: Facebook, Hessu Järvinen, jälkiseuranta, kirjautuminen, mikroilu, MindTrek, MTV3, Ning, Pekka Himanen, Perttu Tolvanen, puhujan painajainen, Qaiku, Seminaarikannu, tapahtumamarkkinointi, tapahtumista tiedottaminen sosiaalisen median avulla, Twitter
Tilaa syöte
Lokakuu 6, 2009 kello 8:50
Moi,
Kiitos linkityksestä
Mietin MindTrekissä, että miksi #mindtrek Twitter-kanava ei näkynyt jollakin screenillä salissa. Kanavat näkyivät kyllä eteisen monitoreissa, mutta ehkä tällä pienellä teknisellä yksityiskohdalla oltaisiin saatu tämä digitaalinenkin interaktio mukaan tarinaan. Ainakin osittain.
Noista Mikroblogi-to-Facebook -kytkennöistä minulla on vähän saman tyyppisiä kokemuksia. Minullakin oli aiemmin Twitter feedi suoraan kytkettynä Facebookin tilapäivitykseen. FB-kavereilta tuli kommenttia oudoista @ ja# hässäköistä tyyliin “mä en ymmärrä enään yhtään mitä sä puhut”. Niin on kulttuureissa eroja. Sittemmin bongasin “selective twitter statuksen”, jossa twitterin puolella #fb tagilla voi singauttaa kyseessä olevan “tweetin” myös Facebookkiin. Kätevää ja selektiivistä.
Kiitos loistavista blogiartikkeleista! Keep up the good work. Mä tilaan!
Lokakuu 7, 2009 kello 0:10
Mindtrekissa Himasen puheenvuoron kuulleena jaan tuon hiukan hämmentyneen fiiliksen esityksen koettuani ja ennen kaikkea sen aikaista ja jälkeistä taustakeskustelua seurattuani.
Kieltämättä kritiikki oli monelta osin täysin aiheellista. Mutta silti jotenkin miettii, että nyt koeteltiin sosiaalisen median hyvien tapojen rajoja. Sitä keskustelua mitä vaikkapa twitterissä käytiin ei varmaan oltu tarkoitettukaan sanottavaksi esityksessä ääneen suoraan esityksen pitäjälle. Mutta tavasta jolla tuo kritiikki nyt heitettiin tuli fiilis että kuiskaillaan niin että kaikki kuulee paitsi esiintyjä itse, joka voi vaan jatkaa voimatta silti mitenkään vastata tai reagoida heitettyyn haasteeseen.
Julkkiksiahan on opittu nykyään arvostelemaan ja heidän tekemisiään kommentoimaan suoraan ja tylysti. Ei kai sosiaalisesta mediasta vaan ole tulossa jonkinlainen kaikkialle ulottuvan kuiskuttelumedia, jolla myös Matti-Meikäläinen voi joutua samanlaisen hullunmyllyyn. Vaikkei tuollainen negatiivinen julkisuus olisikaan kovin laaja, saattaisi se silti kirpaista aika ilkeästi käsittäesään Matin elinpiirin sopivan kattavasti.
Sosiaalinen median kun ymmärtääkseni parhaimmillaan pitäisi kuitenkin tarjota enemmän niitä yhteisöllisyyden iloja kuin suruja.
Lokakuu 7, 2009 kello 12:28
Ilo linkittää – ja lämmittävää lukea kehuja, kiitos
Tuo on oikeasti tosi hyvä idea, että salissa pitäisi näyttää #tapahtuman nimi -keskustelut erikseen myös screenillä. Lupaan viedä sanaa eteenpäin MindTrekin järjestäjille. Ehkä tapahtumaan tulisi ottaa myös sosiaalisen median moderaattori seuraamaan netissä käytäviä keskusteluja. Hän nostaisi tärkeimmät huomiot puhujalle kommentoitavaksi, sillä puhujan itsensä voi olla hankala seurata virtaa kesken esityksen.
Lokakuu 10, 2009 kello 21:05
Himasen puolustukseksi on sanottava, että jokainen esiintyjä ei voi miellyttää kaikkia kuulijoita, ja pitäisikö kaikkien puhujien miellyttää kaikkia? #stophimanen -keskusteluun aktiivisesti osallistuneena ja esityksessä hyvin vahvasti Himasta kritisoineena on hyvä pysähtyä, analysoida ja jatkaa matkaa.
Jos esiintyjä ei miellytä, on kypsempää kävellä pois, kuin jäädä koko esityksen ajaksi twitteriin arvostelemaan esiintyjää. Eiköhän jokainen keksi näkökulmasi ensimmäisen, tai viimeistään, toisen negatiivisen viestisi jälkeen. Tämän jälkeen mielipiteen toisto on lähinnä vain jankkaamista. En ole missään nimessä Himasen puolella tai kriittistä palautetta vastaan, mutta kriittistä palautetta antaessa on mietittävä tarkoin mitä sanoo. Asiallinen ja rakentava palaute olisi ehdottomasti ollut paikallaan, mutta provosoivasta ja asiattomasti antamastani palautteesta minun on pyydettävä anteeksi.
Ilkka Sallinen
Twitter: ilcaccio
Lokakuu 12, 2009 kello 12:59
Heitän tähän – harvinaisen rakentavaan kommentointiin – yhden ajatuksen perusteltavaksi: tyylistä huolimatta tarkoitus ei ole provosoida, vaan kuulla näkemyksiä miten tästä jatketaan:
Eli, miten #stophimanen Twitter-topicin perustajat ja aktiiviset osallistujat aikoo vastata siihen keskustelun jatkamiseen, jos esim. jokin ideloginen ryhmä tai muu ns. “interest group” saa huonot fibat tuosta Himasen Dignity-liikkeeestä (esim. hänen Harlem/getto yms. epäkohtiin puuttuminen) ja täten tuota stophimanen – topikkiaa kiinnostaa jatkaa tuosta kontekstista, ehkä hyvin radikaaleista lähtökohdista käsin?
Perusteltaisiinko tuollaisia keskustelun jatkoja jotekin että “eiku-se-oli-vain-tampereella-nääs-ei-tarkoitettu-mitään-oikeesti-lol” vai miten näitä keskusteluja – kun ne kerran aloitetaan – on pohdittu jatkettavaksi? Tätähän on varmasti mietitty – eihän sosiaalisen median piirissä tehdä mitään hätiköiden, perustelematta, miettimättä, eikö? Vai olenko saanut väärän kuvan: voiko jopa syntyä jotain, jota ei voi pysäyttää?
Aloittaessasi keskustelun, memen, topicin tms. et voi käskeä sitä lopetettavaksi, koska eikös tuo suljettu, käsketty, jne. ole monen sos.medu-gurun parjaamia vanhan maailman piirteitä? Tällöin sitä ei kai voi itselleenkään vaatia.
Timo esittää hyvän kiteytyksen sosiaalisen median “enemmän iloja kuin suruja” näkökulmaan liittyen: asioita toivoisikin tehtävän mieluummin innostavuuksista kuin naurettavuuksista käsin.
Lokakuu 14, 2009 kello 21:22
Mukavaa Ilkka, että kävit kommentoimassa. Kiitos myös Jarmo ja Timo osallistumisesta keskusteluun. Yritin kirjoittaa kommenttia, mutta siitä tuli niin pitkä, että päätin julkaista erillisenä blogipostauksena
Lokakuu 14, 2009 kello 22:23
[...] Talvivaara kysyi aiemman viestini kommenteissa, voiko syntyä jopa jotain, jota ei voi pysäyttää. Varmasti voi. Siihenhän [...]
Lokakuu 14, 2009 kello 23:16
Jarmolle: Hyviä kysymyksiä ja pohdintoja. Omalta osaltani voin sanoa, että olin yllättynyt seurauksista mihin mittoihin #stophimanen keskusteluni levisi. En todellakaan odottanut, että siitä uutisoitaisiin tai, että siitä tulisi mikään iso puheenaihe MindTrekin jälkeen. Kunhan extroverttinä ihmisenä, joka ensiksi puhuu ja sitten miettii mitä siitä seuraa, lähdin mukaan keskusteluun. Ketutti vain, kun viimeinen esiintyjä ei kolahtanut ja purin pettymystäni.
MindTrekin jälkeen en ole juurikaan edes seurannut #stophimanen kanavaa ja minun ajatusmaailmassa se on menneen talven lumia. En minä nyt, niin pettynyt / pitkävihainen ole, että vielä toimintaa siellä jatkaisin. Kuten sanoin ensimmäisessä postauksessani. Toiminnan jälkeen on hyvä pysähtyä, analysoida ja jatkaa matkaa. Näin ajattelin tehdä.
Aika paljonhan tässä on kyse myöskin suomalaisesta palautteenanto kulttuurista. Jos kiinnostaa lukea siitä lisää ja gemilon blogivastaava ei pahastu, että kerron täällä omasta blogikirjoituksesta (poista tämä osa viestäi jos pahastuitte) niin omia ajatuksia voi aiheesta lukea osoitteessa: http://poikkeama.wordpress.com/ Aiheena on Itsetunnoton, pelkuri, valittaja ja pessimisti.
Lokakuu 15, 2009 kello 13:22
Voisin myös sanoa, että mindtrekin after partyissä, jossa #stophimanen ryhmä tapasi ei Himasesta enää puhuttu, kuin pari lausetta ja sitten alettiin puhumaan täkeämmistä asioista, kuten mitäs sitä joisi? ja keitäs te olette?
Lokakuu 16, 2009 kello 18:02
Kiitoksia palautteesta ja kommenteista; tämä on mielenkiintoinen ilmiö, itseäni tämä kiinnostaaa etenkin systeemien toiminnan ja toimintakulttuurien kannalta – siksi esim. tuo Katrin mielenkiintoisesti tarkastelema “syntyykö jotain jota ei voi pysäyttää”/pysyvä hoitosuhde.
Avoimmuuden kannaltahan tietyllä tapaa keskustelut voivat olla ikäänkuin itsenäisiä systeemejä, jotka kasvavat, leviävät, kehittyvät oman dynamiikkansa mukaisesti. Tämä on varmasti sekä vahvuus mutta samalla haastaa meidät toimijoina miettimään ikäänkuin entistä pidemmälle. Minusta tämä tietyllä tavalla on eräänlainen “akvaarioyhteiskunnan” prototyyppi (tai prototyyppi sen piirteistä): voit olla ihan mitä mieltä tahansa, ketä kohtaan tahansa, missä sanamuodossa tahansa, rakentavasti tai arrogantisti, tahallisesti tai tahattomasti – kunhan huomioit, että asia muodostuu yhdeksi pysyväksi ja “olosuhteista riippuen” erilaiseksi kehittyväksi solmuksi – joka voi kävellä vastaasi heti huomenna, halusit tai et.
Aloittaja ei voine olla sen enempää vastuussa kuin osallistujatkaan: vastuuttomuutta tuo ei toki voine tarkoittaa – mutta tämähän koskee ehkä enemmän valtaa, eli omaa avointa paineenpurkausta seuraavaa prosessia ei välttämättä voi sulkea, sordinoida, deletoida tai käskyttää lopetettavaksi. Mutta eikös nämä ole juuri niitä “vanhan maailman” rajoituksia joista sos. mediassa usein eroon halutaankin
Hyvää viikonloppua kaikille!