Gemilo Oy

Viestit avainsanalla ‘USA’

USA kehittelee julkishallinnon verkkoratkaisuja

Perjantai, Maaliskuu 6, 2009

Katri Lietsala // Barack Obaman palkkaama teknologiajohtaja (chief
information officer
, CIO) on pistänyt tuulemaan liittovaltion viestinnässä.

Vivek Kundra, 34,  kertoo aikovansa hyödyntää tietoverkkoon hajautettua laskentaa, joka perustuu skaalautuviin datakeskuksiin (cloud computing). Liittovaltion it-infrastruktuurin uudistamiselle on selkeä tavoite, sillä USA:n presidentti haluaa nähdä säästöjä, joita saadaan teknologian avulla: eikä vain it-investoinneissa vaan teknologiainvestointien ansiosta kaikessa toiminnassa.

Vielä mielenkiintoisempaa on, että Kundra luo data.gov-nettisivun, jonne julkaistaan julkisomaisuutena valtion ja hallinnon aineistoja. Niin sanottu public domain on varsin surkeassa jamassa Suomessakin. Kukahan täällä tekisi saman? Suomalaiset osaavat kyllä säilöä, mutta eivät jakaa julkisin verovaroin tuotettua informaatiota avoimina sisältöinä.

Kundra on hyödyntänyt työssään YouTubea ja Twitteriä. Hän aikoo viedä parkkimaksujen maksamisen ja ajokortin uusimisen Facebookiin. Jokohan tästä alkaa hyötysovellusten esiinmarssi suositulla sosiaalisiin verkostoihin perustuvalla sivustolla?

Kundran suunnitelmista uutisoi New York Times -lehden Caucus-blogi ja Saul Hansell Bits-artikkelissaan.

Vaikka Kundran kokeilut ovat ehkä suppeita esimerkkejä, niissä on hyvää draivia ja uskallusta kokeilla. Me Suomessa saamme lukea neuvottelukunnista ja liittyä verkostoihin. Valtiolla on jopa oma innovaatio-osasto.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Facebookissa yli miljoona suomalaista

Torstai, Helmikuu 12, 2009

Arto Liukkonen // Kuten noin kuukausi sitten arvioimme, suomalaisten määrä Facebookissa on nyt ylittänyt miljoonan rajan. Tarkka määrä kirjoitushetkellä on 1 038 720 käyttäjää. Keskimääräinen tahti on siis ollut jopa odotettua kovempi, sillä edellisestä merkinnästä lähtien palveluun on liittynyt suomalaisia 4 400 ihmisen päivävauhtia.

Facebookissa Yhdysvaltojen nopeiten kasvava ryhmä on nykyisin yli 55-vuotiaat naiset. Myös Suomessa on havaittavissa vastaava trendi, joten kasvu jatkunee vielä pitkään. Suomalaisista Facebook-käyttäjistä puolet on alle 25-vuotiaita, kun taas yli 40-vuotiaat kattavat ainoastaan 10 %:ia.

Muita tammikuun Facebook-kohokohtia:

  • Lähes miljoona italialaista liittyi Facebookiin.
  • Yli puoli miljoonaa espanjalaista liittyi Facebookiin.
  • 52 maassa Facebookin kävijämäärät kasvoivat yli 10 %:ia ja 13 maassa kasvua oli yli 20 %:ia.
  • 30 maassa kasvua kertyi tammikuussa yli 25 %:ia enemmän verrattuna vuoden 2008 joulukuuhun.
  • Kävijämäärä kasvoi nopeiten Indonesiassa – kasvu oli lähes 40 %:ia käyttäjämäärän nousten yli 1,1 miljoonaan indonesialaiseen.

TNS Gallupin mukaan Suomen viisi suosituinta verkkosivustoa ovat Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV3, Suomi24.fi ja YLE. Facebook kolkuttelee vauhdilla näiden sivustojen käyttäjämääriä.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Jos et tiedä, miksi äänestää, ehkä on parempi ettet äänestä

Keskiviikko, Lokakuu 15, 2008

Kunnallisvaalit

  • Vaalipäivä sunnuntai 26.10.2008
  • Ennakkoäänestys kotimaassa 15.-21.10.2008
  • Ennakkoäänestys ulkomailla 15.-18.10.2008

YouTuben videossa amerikkalaistähdet vetoavat oman maansa kansalaisiin, että nämä ymmärtäisivät käyttää oikeuttaan vaikuttaa maansa asioihin. Suomessa ei tarvitse edes rekisteröityä päästäkseen äänestämään niin kuin USA:ssa. Käytä järkeäsi ja äänestä fiksuja ihmisiä valtuustoihin. Tämä on Gemilon poliittinen kannanotto ;)

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Terveisiä Amerikasta, Timalayan ensiesittely Plug and Play Expossa

Torstai, Syyskuu 25, 2008

Tomi Terentjeff // Gemilo osallistuu Plug and Play Expoon torstaina Suomen aikaa tänään Californiassa. Olemme mukana pitchaamassa bisnesenkeleille ja sijoittajille uutta Timalaya-palvelua (social shopping space). Timalaya on Waraamon globaali nimi. Palvelun englanninkielinen versio julkistetaan ensi keväänä.

Timalayassa ihmiset voivat varata helposti henkilökohtaisia palveluja, kuten aikoja parturikampaamoihin, hierojalle, manikyyriin tai vapaaillan yllättäessä lastenhoitajan jälkikasvulle.

Suomalaisille palvelu tulee tutuksi Waraamona. Avaamme Waraamo.comin 6.10.2008. Palvelu keskittyy aluksi ajanvarauksen ja asiakastietojen hallintaan, mutta uusia ominaisuuksia kehitetään koko ajan. Yrittäjän ei tarvitse asentaa itse mitään, sillä kaikki toimii verkon yli.

Pahoittelut, jos sähköposteihin vastaaminen on takunnut. Hotelleissa on vaihtelevantasoisia Internet-yhteyksiä. Katri ja minä palaamme USA:sta viikonloppuna.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Avainsanoilla voi kuvata jopa politiikan sisältöä

Torstai, Huhtikuu 3, 2008

Katri Lietsala // Löysin mielenkiintoisen tavan esitellä USA:n presidenttipelistä tuttujen Hillary Clintonin ja Barack Obaman ajatusmaailmaa. Martin Wattenberg on koostanut avainsanapilven Obaman ja Clintonin puheista. Pilvi näyttää hyvin, miten Clintonin puheissa painottui selkeästi perhe (family) enemmän kuin Obamalla, jolla näkyy avainsanoista isoimpana esimerkiksi amerikkalainen (american) ja taloudellinen (financial).

Amerikkalaisilla on muutenkin menevämpi ote politiikkaan kuin Suomessa on totuttu näkemään. Kurkkaa vaikka PolitiFact-sivuston Totta vai valhetta -mittareita. Jospa media jaksaisi taas Kanervasta selvittyään keskittyä yhtä isolla volyymilla seuraaviin yhteiskunnallisesti tärkeisiin kysymyksiin.

Viikon sana: Avainsana = tag

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks