Gemilo Oy

Viestit avainsanalla ‘sovellus’

Linkoa itsesi uralle

Torstai, Toukokuu 27, 2010

Tomi Terentjeff // Gemilo on mukana toteuttamassa Staffpointin Uralinko-hanketta. Uralingon avulla pyritään helpottamaan nuorisotyöttömyyttä, joka on tällä hetkellä suuri ongelma Suomessa. Hanke on suunnattu paitsi nuorille, myös yrityksille, joilla on kyky työllistää nuoria ja ohjata heitä työuralle. Toistaiseksi hanke on saanut hyvin tuulta alleen, erityisesti mediassa. Taloussanomat, Radio Nova, Tekniikka&Talous sekä Maikkari ovat kaikki uutisoineet aiheesta.

Uralinko Facebookissa

Uralingon verkkosivut tukevat Uralingon Roadshow:ta, joka on hankkeen ydin. Uralingon fanisivuilla sekä blogissa tiedotetaan Roadshown etenemisestä sekä raportoidaan matkan tapahtumista. Tulossa on myös Uralinko Facebook-sovellus, joka avataan ensi viikolla. Nyt kaikki antamaan kimpassa kenkää nuorisotyöttömyydelle!

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Laskemme päiviä

Maanantai, Marraskuu 2, 2009

Katri Lietsala // Puhdas Itämeri on tärkeä tavoite. John Nurmisen Säätiö edistää kotimeremme suojelemista erilaisilla kampanjoilla, joista tuorein on Tivoli Audio -huutokauppa la 21.11.2009 klo 14-16, Ravintola Pörssi.

Huudettavana on Tivoli Audion PAL Case –kilpailussa palkittuja töitä: mm. polyuretaanista, puusta ja maalista kehitelty ghetto blaster, Reino-tossuun upotettu malli ja linnunpöntöksi muokattu soitin. Ajattelin käydä kurkkaamassa töitä Hotel Havenin aulassa (Unioninkatu 17, Helsinki), jossa ne ovat näytillä.

Gemilo toteutti kampanjalle oman laskurin Facebookissa Laskettu aika -sovelluksella. Voit tukea Itämeri-kampanjaa jakamalla tietoa huutokaupasta eteenpäin – ja tietysti parhaiten osallistumalla varsinaiseen huutokauppaan.

Facebook-laskuri on helppo laittaa omalle profiilisivulle muistuttamaan lähestyvästä päivästä. Lisäys onnistuu Laskettu aika -sovelluksessa klikkaamalla laskurin oikeasta yläkulmasta avautuvista ikoneista keltaista tähteä.

Laskettu aika on Gemilon toteuttama Facebook-sovellus. Ideana oli toteuttaa suositulle sosiaalisen median sivustolle pikkusovellus, jolla saa luotua omia laskureita. Ne helpottavat ajan laskemista joko jo menneeseen tai vasta tulevaan ajankohtaan.

Graafikkomme teki laskureita varten valmiita pohjia, joihin pystyy kirjoittamaan haluamansa tekstit klikkaamalla laskuripohjan ylä- tai alaosaa. Tekstikenttiä on kaksi. Sovellus näyttää kavereiden sovellukset ja laskureita saa myös kommentoitua.

Facebook-sovellus on julkaistu osoitteessa: http://apps.facebook.com/laskettuaika.

Blog huom. Sovelluksessa on ollut vielä selain-nihkeyttä: Välillä iFrame-ratkaisu ei näytä olevan hyvä ratkaisu ollenkaan. Jos huomaat ongelmia sovelluksen käytössä, ilmoita käyttämäsi selain ja bugit Artolle. Tarkista kuitenkin ennen raportointia, että olet päivittänyt selaimesi tänä vuonna. Päivityksen jälkeen saat muistakin sivuista enemmän iloa.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Facebook ei levitä haittaohjelmia, vaan ihmiset

Perjantai, Maaliskuu 20, 2009

Moni mörkö on ihan muualla kuin Facebookissa.

Katri Lietsala // Yle uutisoi, että Kokkolan Facebook-kielto saattaa olla vain väliaikainen. Kokkolan kaupungin it-yksikkö esti Facebookiin pääsyn viime viikolla noin 3 000 koneelta ja nyt vasta tuli mieleen pohtia, onko sittenkään faktaa, että Facebook lisää haittaohjelmien määrää. Tuotahan on kerrottu yhtenä perusteena palvelun kieltämiselle, kuten Kauppalehden  Eniro-haastattelu osoittaa.

Eniron it-johtaja Pekka Vartiainen mainitsi haastattelussa, että yritys antaa työntekijöidensä käyttää Googlen ja Suomi24:n sähköpostiohjelmia. Eikö sähköpostin käytössä vasta  olekin riski tietohallinnon näkökulmasta, koska ihmiset avaavat liitetiedostoja tarkastamatta, onko niissä viruksia?

Facebookissa kaikki tapahtuu suoraan selaimessa. Käyttäjälle tämä on turvallisempi tapa selata esimerkiksi videoita ja katsoa valokuvia kuin availla niitä sähköpostinsa kautta. Ei tarvitse arvailla, viittaako sähköpostiliitteen tiedostopääte haittaohjelmaan, joka mönkii koneeseen heti, kun liitteen klikkaa auki.

Kun Koobface-virus levisi Facebookissa, se pääsi etenemään, koska käyttäjää pyydettiin latamaan koneelle “päivitys“, joka olikin haittaohjelma. Lataaminen ja asentaminen ovat aivan eri asioita kuin esimerkiksi Facebook-sovelluksen lisääminen, joka sillään ei vielä asenna mitään koneellesi eikä siten levitä haittaohjelmaakaan.

Facebookin käyttäjä on turvassa haittaohjelmilta niin kauan kuin selaa Facebookin sivuja ja lisää sovelluksia, mutta ei lataa mitään koneelleen, jos sovellus sellaista ehdottaa. Muistisääntö on helppo. Yritysten kannattaisi kertoa siitä työntekijöilleen ja oppilaitosten opiskelijoilleen.

Riski saada Facebookin kautta haittaohjelma tietokoneeseen on nykyisin yhtä suuri kuin riski saada haittaohjelma miltä tahansa nettisivulta, jonka kautta voi ladata tiedoston. Kun seuraavan kerran tekee mieli klikata “Katso meidän superhieno video sinusta“, jonka lähettäjää et tunne tai video on täysin tuntemattomalla www-sivulla, niin käytä järkeä ja jätä tiedosto avaamatta.

** Valokuva OliverAlex / Creative Commons.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Facebookissa julkaistiin Autokortit 2.0

Maanantai, Tammikuu 12, 2009

Autokortti

Arto Liukkonen // Tiedätkö ketään, joka EI olisi pelannut joskus autokorteilla? Itse en ainakaan, jopa isä kertoi pelanneensa niillä pikkupoikana. Tänään Gemilo julkaisi oman virtuaaliversionsa pelistä.

Car Cards -sovellusta voivat pelata kaikki Facebookin käyttäjät ilmaiseksi. Car Cardsin säännöt on suunniteltu toimimaan mahdollisimman hyvin verkkopelissä, ja kenen tahansa haastaminen peliin käy helposti.

Pelin erikoisuutena ovat Premium-kortit, joita käyttäjä voi ostaa “gemeillä“: Gem. Gemit ovat virtuaalivaluuttaa, jolla käyttäjä saa myös ostettua premium -tilin. Premium-pelaaja saa käyttöönsä laajemmat peli- ja korttimahdollisuudet kuin ilmaiseksi korteista kilpailevat kanssapelaajat.

Olemme suunnitelleet laajentavamme gem-valuutan osaksi jokaista Gemilon sovellusta, jolloin käyttäjä pystyy käyttämään samaa virtuaalivaluuttaa kaikissa tuottamissamme Facebook-sovelluksissa. Maksaminen on hoidettu Paypal-verkkomaksupalvelulla. Sen kautta käyttäjä maksaa turvallisesti luottokortilla tai pankkitililtään. Paypalia varten toteutettiin oma Facebook-integraatio, joka hoitaa käyttäjän palkitsemisen automaattisesti.

Sovellukseen on mahdollista toteuttaa erilaisia kampanjoita erikoiskorteilla. Pystymme luomaan asiakkaan toiveiden mukaiset erikoiskorttipakat tai yksittäiset kortit ja tuomaan ne pelaajille sovellukseen lisätyissä online-korttikaupoissa.

Tervetuloa pelaamaan!

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Kasvotutkimusta

Maanantai, Heinäkuu 7, 2008

Tomi Terentjeff // Faceresearch-palvelussa käyttäjät voivat verrata omia kasvojen piirteitään muiden käyttäjien kanssa. Palvelu liittyy kasvotutkimukseen, jota tekevät kaksi psykologia Aberdeenin Yliopistossa Skotlannissa. Palvelussa on paljon erilaisia kasvoihin ja luonteenpiirteisiin liittyviä kysymyksiä, mutta mielenkiintoisin toiminnallisuus on kuitenkin vertailla ja yhdistellä kasvojen piirteitä.

Sovellus laskee keskiarvon omasta kasvokuvasta sekä itse valituista kasvokuvista. Käyttäjän täytyy luonnollisesti ensin ladata palveluun oma kasvokuvansa sekä kalibroida kuvaan tärkeimmät pisteet (tähän kuluu pari minuuttia). Tämän jälkeen käyttäjä pääsee leikkimään “keskiarvo-kasvot”-toiminnon kanssa. Alla kuva miltä allekirjoittanut näyttää yhdistettynä hieman tummaihoisemman miehen kuvaan:

Tomi

Jossain määrin olen vielä tunnistettavissa, vaikkakin heikosti. Mielenkiinnolla odotan, saadaanko vastaavan sovelluksen luotettavuus sille tasolle, että vanhemmat voivat suoraan laskea odotusarvon miltä heidän tuleva lapsensa tulee näyttämään aikuisena :)

Off-topic, täytyisi ehtiä käydä enemmän rannalla. Sen verran hyvin näyttää hieman tummempi iho pukevan minua..

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks