Gemilo Oy

Viestit avainsanalla ‘Nokia’

Keinoja selvitä taantumasta

Perjantai, Lokakuu 30, 2009

Katri Lietsala // Teknologiateollisuus ry arvioi, että parhaimmillaan syvästä lamasta voisi alkaa nousu jo ensi vuodesta, kun taas pahimmillaan taantuma alkaa taittua vasta vuoden 2011 lopussa.

VUL-skenaariot maailman taloudesta

VUL-skenaariot maailman taloudesta

- Tilanne on kuin lokakuinen myrsky Kemissä. Ensin lähti liikkeelle kesärenkailla autolla ja sai ajella ihan rauhassa. Yhtäkkiä on tilanteessa, jossa pitää vain yrittää tarkkailla tietä. – johtaja Juha Ylä-Jääski, Teknologiateollisuus, innovaatioympäristö-

L-skenaariossa ptkäaikainen kysyntä hiipuu kaikilla markkina-alueilla ja investoinnit pysähtyvät täysin lukuunottamatta valtion elvytysinvestointeja. Tämä merkitsisi massatyöttömyyttä ja poliittisia levottomuuksia.

Teknologiateollisuuden mukaan palvelujen tarjoajille L-taantuma (lama) saattaisi tarjota saumaa, koska mitään uutta ei osteta, vaan vanhaa pidetään toimintakunnossa. Perinteisessä teollisuudessa tuossa voi olla järkeä, mutta sosiaalisessa mediassa ja verkkopalveluissa epäilen, että moni toimija saisi isot säästöt vaikka laskettaisiin yhteen investointi uuteen järjestelmään ja palvelusopimus verrattuna vanhan järjestelmän ylläpito-kuluihin ja tehottomuudesta aiheutuviin työtunteihin.

U-skenaario on edellistä taantumaennustetta hivenen myönteisempi. Ensi vuoden lopussa alkaisi jo hidas nousu, jolloin taantuma toimisi darwinistisesti. Silloin heikot katoavat, toimiala järjestäytyy uudelleen.

Pelkistetyt ratkaisut myyvät ennen U:n kuopasta nousua. Tämän olemme huomanneet ainakin omassa toiminnassamme jo nyt. Asiakkaat etsivät sosiaalisen median ratkaisuja, joissa suunnitellut ydintehtävät onnistuvat sen sijaan, että ratkaisut kuorrutettaisiin kaikella mahdollisella.

Teknologiateollisuuden taantumaennusteista paras on V-skenaario, jossa taantuma-aika käytetään jo aiemmin huomattujen muutostarpeiden toteuttamiseen ja taloutta pidetään aiempaa tarkemmin silmällä yrityksissä. V-käyrällä nousu on jo ensi vuonna ja tilanne paranee nopeasti, vaikka kaikilla aloilla volyymit eivät enää palaakaan ennalleen.

Taantuman aikana yritykset kehittävät teknologiaa, tekevät yritysjärjestelyjä ja etsivät uusia liiketoimintamalleja, jos ne ovat valinneet ns. pitkän valon strategian. Samat yritykset ymmärtävät myös investoida ihmisiin. Lyhyen valon strategiassa sopeutetaan toiminnasta aiheutuvat kustannukset vastaamaan rahavirtaa, joka taloon saadaan sisään ja keskitytään ydintoimintaan.

Tärkein neuvo on, että yritysten tulisi taas muistaa myydä.

- Kertoo paljon, että Suomessa on vain yksi myynnin professori. Meillä myynti katsotaan tuputtamiseksi ja puhelinmyynniksi, kun taas markkinointi koetaan seksikkäämmäksi.

Teknologiateollisuuden oma raportti kehottaa ytimekkästi: “Huolehdi, että kassassa on rahaa.” Tehokkaan myynnin ja oikean hinnoittelun lisäksi keinona on nopeuttaa saatavia ja valvoa hankintoja.

Saatavien nopeuttaminen tarkoittaa sosiaalisen median toimijalle käytännössä, että asiakkaat maksavat laskusta osan heti hankintapäätöksen jälkeen ja viimeisen erän palvelun valmistuttua. Näin ei tuottajan tarvitse yksin kattaa niin kauan esimerkiksi palkkakustannuksia, jotka asiakkaan tilaamasta työstä aiheutuvat.

Joskus yrityksessä voi olla myös Gemilon Pekkaa lainatakseni organisaatioläskiä, joka ei ole toiminnalle hyväksi.

Rutiineja ja toimintatapoja kannattaa niitäkin käydä läpi kriittisesti. Miksi hukata kallista työaikaa esimerkiksi liitteiden versiohallintaan, jos saman voi tehdä nopeammin yhteisöalustalla?

- Jos Nokiaa menee katsomaan sisältä, aika paljon menestyksestä on kiinni tehokkaasta sisäisten prosessien järjestämisestä. Myös Dell on organisoinut logistiikkaketjunsa eri tavalla kuin muut toimijat. - Juha Ylä-Jääski -

Erään asiakkaan kanssa laskimme vasta, miten paljon hän itse asiassa säästää ostaessaan Gemilolta sosiaalisen median ratkaisun, jonka avulla hänen yrityksensä työntekijät pystyvät käyttämään työtunteja liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin tehtäviin.

- Valtaosa yritysten innovaatioista on muuta kuin teknologiaa. Se on arvon luomista asiakkaalle, miettimistä, mitä asiakas tarvitsee. - Johtaja Juha Ylä-Jääski, Teknologiateollisuus ry -

Ylä-Jääski puhui Kemin Heavy Hightechin Octoberfest-tapahtumassa lokakuun alussa.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Gemilo pilotoi paikkasidonnaista mobiilipalvelua Turussa

Torstai, Kesäkuu 18, 2009

Tomi Terentjeff // Gemilo rakentaa Turkuun mobiilipilottia, jossa olennaisessa osassa ovat paikkasidonnaiset sisällöt ja tiedot. Tall Ships’ Races -tapahtuman kävijät voivat ladata ilmaiseksi sovelluksen, jonka avulla he pystyvät kännykällään navigoimaan paitsi TSR:n tapahtumakartalla, myös Turun kartalla.

Palvelua kehitetään yhteistyössä Turku 2011-ohjelman kanssa.

Mobiilipilotti tarjoilee tiedot lähiympäristöstä suoraan puhelimeen. Kartalta saa selattua tietoja esimerkiksi TSR:n laivoista, tapahtumista ja ravintoloista. Jos jokin kohteista – vaikkapa paikallisen yrityksen noheva palvelu, loistavannäköinen laiva tai se vessojen kunto – puhuttelee kovasti, voi kommenttinsa jakaa kaikille sovelluksen käyttäjille. Lisäksi käyttäjä pystyy helposti katsomaan, mitkä alueen paikoista ovat avoinna.

Gemilossa on myös käynnissä Tampereen kesä 2009 -pilotti, jossa testaamme kesään liittyviä mobiilisisältöjä Tampereen kartalla. Koekäyttäjäksi pääsee tässä vaiheessa vain kutsusta. Voit ilmoittautua koekäyttäjäksi osoitteessa www.mapsi.fi

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Skyfire haastaa Opera Minin mobiilissa

Perjantai, Toukokuu 29, 2009

Arto Liukkonen // Nokian älypuhelimissa selainmarkkinoita suvereenisti hallinnut Opera Mini on vihdoin saanut tasoisensa haastajan. Skyfire-selaimesta julkaistiin keskiviikkona ensimmäinen vakaa versio. Kuten Opera Mini, myös Skyfire pakkaa www-sivut jo palvelinpäässä ja tuo kännykän ruudulle kevennetyn version sivusta. Esimerkiksi kuvia ei ladata kokonaan, vaan ainoastaan tarpeellisen kokoinen versio kännykän ruudulle.

Jo ensimmäisestä beta-julkaisusta lähtien Skyfiren päämäärä on ollut sama; tuoda työpöydän selainkokemus kännykkään. Selain ei hae mahdollisesti saatavilla olevia mobiiliversioita sivuista, vaan aivan normaalit tietokoneelle tarkoitetut sivut. Skyfire osaa toistaa Flashia, Silverlightia ja Windows Media -tiedostoja ja siinä on myös JavaScript- ja AJAX-tuki.

Olen käyttänyt Skyfireä jo versiosta 0.8 lähtien, mutta 0.8b- ja 0.9b -sarjat ovat olleet hieman puutteellisia ja sisältäneet ärsyttäviä ominaisuuksia esimerkiksi zoomaukseen liittyen. 1.0:ssa näihin ongelmiin on kiinnitetty huomiota, ja koko zoomaus on toteutettu uusiksi.

Uusi zoomaus toimii erittäin nopeasti ja saumattomasti. Selaimella onkin nyt erittäin helppo surffata normaaleilla sivuilla.

Skyfire tukee Nokian E- ja N-sarjan puhelimia sekä Windows Mobilen versioita 5 ja 6 (tuki myös kosketusnäytölle). Selaimen saa helpoiten asennettua suuntaamalla puhelimella osoitteeseen http://m.skyfire.com/. Sivusto tunnistaa puhelimesi tarjoten heti oikeaa versiota asennettavaksi.

Nokian puhelimissa ohjelma asentuu normaalisti “Asennukset”-valikon alle. Kuvakaappaukset ovat omasta puhelimestani (Nokia E51).

Uusi Skyfire käynnistyy huomattavasti edellisiä versioita nopeammin. Selain muistaa edellisen istunnon ja käynnistyttyään palauttaa täsmälleen saman näkymän kuin mihin viimeksi jäätiin. Jos vanhaa istuntoa ei ole, näytetään personoitu etusivu.

Itselläni näkymässä näkyy Twitter-syöte sekä syötteet muutamasta uutispalvelusta. Skyfire osaa tarjota myös automaattisesti syötteitä suosituimmista palveluista, kuten Facebookista ja Youtubesta.

Vaikkei E51 edusta Nokian älypuhelinten kärkikastia, esimerkiksi Youtuben videot toistuivat kuvan pientä pätkimistä lukuunottamatta erittäin hyvin. Ääni kuului kirkkaasti ja taukoamatta. Video lähtee toistumaan lähes välittömästi, kun sivulle menee, vaikka käytössäni on vain hitain mahdollinen kiinteähintainen dataliittymä (384Kbit/s).

Skyfire näyttää oletuksena normaalin sivun, mutta tarjoaa myös pienellä linkillä sivun yläreunassa mobiiliversiota.

Selain tunnistaa sivustolla olevat loogiset osiot ja liikuttamalla kursorin alueen päälle, tarjotaan alueelle kohdennettua zoomausta. Toisin kuin aiemmissa beta-versioissa zoomausta voi lisätä lähes rajattomasti. Selaimessa on hyödynnetty koko näytön tila, eikä ruudulla ole mitään turhia elementtejä. Osoiterivin saa näkyviin viemällä kursorin sivun yläreunaan.

Youtubesta suuntasin Helsingin Sanomien sivuille, joka myös latautui erittäin nopeasti. Myös sivustolla olevat Flash-bannerit lähtivät heti pyörimään sulavasti aivan kuten tietokoneella.

Aktiivinen linkki esitetään selkeästi punaisella pohjalla ja kehyksellä. Ehdotettu zoomattava alue näkyy myös kuvassa.

Skyfire tukee sivujen jakamista tekstiviestillä sekä Twitteriin ja Facebookiin statuksena. Statukseen ei kuitenkaan saa laittaa mitään omaa viestiä mukaan eikä linkkiä lyhennetä käyttämällä tähän tarkoitettua palvelua, joten Twitterin 140 merkin raja saattaa tulla joillain sivuilla vastaan.

Skyfireä ei ole toistaiseksi saatavilla kuin englanniksi. Se osaltaan hidastaa selaimen leviämistä.

Käyttökokemuksena uusi Skyfire on omaa luokkaansa. Sivuja ei yritetä Opera Minin tapaan väkisin mahduttaa pienelle ruudulle, vaan zoomaus tapahtuu loogisiin elementteihin rikkomatta sivuston ulkoasua. Myös tekniikalta Skyfire on huomattavasti kilpailijoitaan edellä, ja sillä onnistuu monimutkaisten sivustojen kuten Youtuben ja Facebookin selaus kaikilla herkuilla.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Dataan lisäarvoa kontekstilla

Tiistai, Huhtikuu 15, 2008

Katri Lietsala // Digi-osken aamukahveilla selvisi, että tänä vuonna Nokian tavoitteena on myydä 35 miljoonaa laitetta, joissa on gps. Paikkatiedolle on ilmeinen tilaus medianäkymässä, joka on parhaimmillaan kontekstitietoinen. Context aware Internet; se helpottaisi suuresti palvelujen käyttämistä, kun kaikkea tietoa ei tarvitsisi ottaa vain sen mukaan, mitä verkkosivuston kehittäjä jossain vaiheessa päätti kohderyhmälle tärkeäksi tietämättä aikaa, paikkaa tai ehkä edes käyttötilannetta muutenkaan.

Ei ole yllätys, että Google tekee oma Android-harjoitustaan. Niillä on hirvittävä määrä dataa, mutta on puuttunut konteksti. Kontekstitietoinen verkko tuo ihmiset, paikan ja median samaan paikkaan. Nokia avaa ympäristön kontekstitietoiselle Internetille”, Pekka Pohjakallio, vice president, services & software pohjusteli Digi-osken aamukahveilla Ovi-palvelua.

Jostain pitäisi tulla myös tuloa. Pohjakallion puhe sivusi samaa teemaa, joka näyttää olevan yksi netin trendeistä: mainoksista tulee sisältöä ja sisällöistä mainoksia.

Jos olen Amsterdamissa, kartta kertoo ravintolan ja Ajaxin pelipaikan, se on mulle palvelua, vaikka onkin markkinointia.”

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Ovi auki kaikille, ei vain ihan vielä

Maanantai, Huhtikuu 14, 2008

Katri Lietsala // Pekka Pohjakallio (Nokia, vice president, services & software) kertoi Ovesta ja Nokian suunnitelmista muuttua Internet-palvelujen tarjoajaksi Digi-osken aamukahveilla maanantaina. Nokia näyttää pyrkivän Ovi-konseptillaan mobiililaitteen Googleksi, jonka kautta nokialaisen omistaja käyttää Internetiä: jakaa kuvia ja videoita, kuuntelee musiikkia, pelaa pelejä, käyttää kalenteria, karttoja jne.

Pohjakallio nosti esiin muutaman yleisen seikan markkinoista ja toimintaympäristöstä. Itse jäin miettimään, ovatko ne myös seikkoja, jotka vielä heiluttelevat Ovia – tai ainakin hidastavat.

Mobiilia Internetiä ei ole. On vain tietyt palvelut Internetissä, joihin pitää päästä. Käyttöliittymää pitää toki sovittaa tai vain osa featureista on käytössä vain mobiilissa.”, Pohjakallio mainitsi.

Rajapintojen rakentaminen kolmannen osapuolen palveluihin on vielä kesken. Ennen kuin ne toimivat Ovi on yksi uusi kilpaileva palvelu muiden joukossa hyötymättä varsinaisesti muiden sivustojen käyttöarvosta. Pohjakallion kommenttien perusteella asian täytyy olla jo tiedossa Nokialla.

Miksi yhteisöt eivät synny operaattorien markkinoilla? Koska ihmisillä täytyy olla vapaus valita yhteisönsä itse. Ne eivät saa olla sidottuja keinotekoisesti mihinkään. Heillä pitää olla mahdollisuus käyttää globaalisti verkkoa.

Esitysvideo lupaili neljättä näyttöä (”Fourth screen”) ja vilautti mm. Facebookin näkymää. Nokia aikoo siis tarrautua olemassa oleviin toimiviin palveluihin, mikä vaikuttaa jo paljon järkevämmältä ratkaisuilta kuin yrittää tehdä kaikki itse ja saada kuluttajat siirtymään yhden palvelun käyttäjäksi sen sijaan, että he ottaisivat Nokian tarjottimelta, mitä kulloinkin mieleen juolahtaa.

Pohjakallio muisteli, että Nokian kokonaismyynti viime vuonna oli 437 miljoonaa laitetta ja näistä noin 200 miljoonassa puhelimessa on jo kamera. Nokia haluaa kovasti, että puhelin ei olisi vain puhelin. Se esimerkiksi käyttää N-sarjan puhelimista Multimedia computer -nimitystä, koska yritys haluaa viestittää, että ”puhelimalla pystyy tekemään asioita, joita saa tehtyä tietokoneella”. Aika hyvin he ovat siinä onnistuneetkin, jos tosiaan vain 12 % puhelimen käytöstä kuluu enää ääneen; varsinaiseen soittamiseen (Smartphone 360 Study 2007)?

Pohjakallio tiivisti Ovin kolmeen: brandi, käyttöliittymä ja palveluja Nokialta sekä kolmansilta osapuolilta.

Ovi.com tarjoaa yhteistä sign-onnia. Samanlaisen ostokokemuksen.

Nokian musiikkikauppa toimii vain IE:llä ja PC:llä. Ei Macilla ei Firefoxilla.

Piti valita, tehdäänkö täydelliseksi vai sellaiseksi, että päästään liikkeelle markkinoille. Lähetetään palvelu vähemmillä featureilla, mutta parempana.”

MySpace on yesterday’s news. Todennäköisesti myös Facebook on, jos ei se tee pian jotain. Siksi Ovi on avoin. Ei uskota, että ihan lyhyellä aikavälillä digitaalinen musiikki menisi pois ja tilalle tulisi korvaava tapa. Tai karttapalvelut. Eikä ole nähtävissä, että pelaaminen loppuisi.”

Ei varmaankaan niin. Siirtyminen laitteista palveluihin ja laitteisiin on aikamoinen harppaus joka tapauksessa. Seuraamme mielenkiinnolla. Erityisesti sitä, millaisen mallin Nokia tarjoaa kolmannen osapuolen palveluille lähteä mukaan. Tuskin yhtä avointa kuin Facebookissa, missä kehittäjät saavat myllätä löyhästi valvottuina?

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks