Katri Lietsala // Internet antaa kansalaisyhteiskunnalle joustavuutta, joka ei ole ennen ollut mahdollista. Kansalaiset voivat ottaa käyttöönsä erilaisia työkaluja ja käyttää niitä haluamallaan tavalla. He myös sitoutuvat verkkopalveluihin: kirjautuvat sisään ja alkavat toimia. Lähtökohta toiminnalle on yksinkertainen.

- Ihmiset eivät etsi itsensä replikaatteja, vaan toisiaan verkossa. - Paul Nixon -

Paul Nixon ja Antje Grebner totesivat viime viikon AOIR-konferenssissa myös, että Internetissä syntyy julkisia virtuaalisia tiloja ja kansalaisten verkostoja, jotka ovat olemassa vain verkon kautta. Näissä saattaa piillä uusi kansalaisyhteiskunta, joka toimii eri tavalla ja erilaisilla rakenteilla kuin verkon ulkopuolella, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, miten tunnistaa nämä uuden kansalaisuuden muodot, miten huomata rakenteet, jotka ovat muuttuneet.

- Entä jos löydämme verkosta elämää? Onko sillä mitään väliä, jos löydetyllä elämällä ei ole vaikutusta mihinkään? - Paul Nixon -

Minusta sama huomio pätee blogeihin ja sosiaaliseen mediaan ylipäätään. Jos blogi on olemassa, mutta kukaan ei tiedä siitä, blogilla ei ole kuin jälki, jonka se jättää verkkoon. Näin ollen sillä ei ole vaikutusta kuin korkeintaan kirjoittajalle itselleen. Siksi osa niin sanotusta verkkokeskustelusta ei ole keskustelua, saati sosiaalista vuorovaikutuksen puuttuessa.

Facebookin, Jaikun, Twitterin status update -tyyppiset tilapäivitykset saattavat johtaa samalla tavalla harhaan. Ihmiset kuvittelevat muiden tietävän tapahtuneesta, koska kertoivat siitä ohimennen verkossa. Heillä on oma sosiaalinen verkosto taltioituna, mutta ei välttämättä läsnä.

Sama harha voi lamauttaa yrityksen vuorovaikutuksen asiakkaiden kanssa, koska kuvitellaan, että oma viesti on olemassaolonsa ansiosta jo jollain tapaa verkossa merkityksellinen, ymmärretty – tai edes vastaanotettu.

Katri Lietsala // Tuoreimmassa Imagessa oli mukava juttu, miten pieni on uusi iso. Loistavaa! Minusta tuohon tiivistyy myös sosiaalisen median ydin. Siksi vähän ihmetytti, kun samassa lehdessä irroteltiin, ettei Facebookissa ole mitään ihmeellistä, koska siellä ihmiset vain kertoilevat sairauksistaan, että ovat töissä, kaukokohteessa matkoilla ja muuta tylsää. Tuohan on nimenomaan pientä, joka on silti isoa.

Tylsää ehkä, myönnetään, mutta suurimmalle osalle ihmisistä tavallista kuulumisten vaihtamista: elämistä, joka ei ole vedenalaisia räjähdyksiä Sipadanilla, vaan syysflunssaa ja töissä istumista, jonka tarkoituksena ei ole alunpitäenkään olla viikon järisyttävin uutinen. Kunhan kerrotaan, että “täällä ollaan, edelleen elossa“.

Aina välillä on myös ilon pilkahduksia, joita on mukava lukea, kun joku tekeekin tavallisesta poikkeavaa tai tavallisen mukavaa, vaikka valitsisi valmiimman polun kuin Päivi ja Santeri. Itse olen saanut mainiot viinivinkit pyytämättä päivitettyäni Facebookin status updaten ja improvisoitua terassiseuraa kesällä. Kiitos Janne ja Petri! Passiivisesta infosta seurasikin aktiivista vuorovaikutusta. Se oli mukava yllätys.

ps. Tieke kutsui minut puhumaan bisnestreffeille 12. syyskuuta Helsinkiin. Tavataan siellä ja jutellaan lisää, ellei aiemmin nähdä?