Gemilo Oy

Viestit avainsanalla ‘journalismi’

Facebook ja uusi JSN-ohje auttavat pienempiäkin verkkomedioita menestymään

Torstai, Heinäkuu 22, 2010

Katri Lietsala // Jos haluaa, että verkkoon julkaistu viesti tavoittaa mahdollisimman suuren yleisön nopeasti, kannattaa käyttää sosiaalista mediaa. Eilen suomalaiset tykkäsivät klikkailla Kuopion Kaupunkilehden juttua puolialastomista hipeistä Kuopion metsissä (21.7.2010).

Google Analyticsin luku on loistava. Juttu keräsi liki 55 000 klikkausta keskiviikkona. Kävijöistä yli 50 %:ia tuli Facebookin kautta, seuraavaksi eniten kävijävirtaa antoivat suurimpien lehtien eli Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, MTV3:n ja Aamulehden suorat linkitykset juttuun. Lehden omilta sivuilta juttuun klikattiin 7 000 kertaa.

- 55 000 on mille tahansa jutulle valtava kävijämäärä ja luku kasvaa edelleen, uutispäällikkö Silja Tenhunen.

Kun juttelin Silja Tenhusen kanssa – kuinka ollakaan Facebookissa – totesimme molemmat, että jutun linkitystilastot osoittavat sosiaalisen median merkityksen. Samalla tilastot näyttävät, että Julkisen sanan neuvoston periaatelausumilla on merkitystä media-alalle.

Kuopioon leiriytyneistä hipeistä kertova juttu ei olisi noussut yhtä isoksi nettihitiksi ilman muiden mediatalojen tekemiä suoria linkityksiä, jotka noudattavat uutta JSN:n ohjeistusta journalisteille. Suomessa ollaankin nyt tilanteessa, jossa mielenkiintoisimman jutun julkaissut kerää viimein itsekin hyödyn kaikista kävijävirroista, joita juttu saa verkossa aikaan.

- Pienelle välineelle JSN:n linkitysohje on erittäin oleellinen, koska se toimii, kuten pitää. Uutispäällikkö Silja Tenhunen, Suomen Lehtiyhtymä 21.7.2010

Tenhunen on Helsingin Uutisten uutispäällikkö, joka on analysoinut netin lukijakäyttäytymistä yhtymän eri sivuilla verkkotiimin kanssa. Tiimi seuraa etenkin pääkaupunkiseudun lehdissä (Hki, Vantaan Sanomat, Länsiväylä) JSN:n ohjeiden vaikutusta.

- Vaikka johtopäätöksiä on vielä aikaista vetää, näyttää, että varsinkin pk-seudulla, jonka lehtien uutisia iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat ja MTV3 usein lainaavat, linkittäminen on lisännyt juttujen lukijamääriä.

Sosiaalinen media vahvistaa lukijasuhdetta

Vaikka yksi juttu saisi huimasti kävijöitä, ei se riitä lukijasuhteeseen ja takaa, että lukija tulee uudestaan seuraamaan samaa verkkosivustoa tai verkkolehteä.

- Yli 90 prosenttia jonkin hittijutun klikkaajista poistuu sivulta jutun luettuaan. Siksi paikallisille lehdille sosiaalinen media on tärkeämpi väline. Sen avulla on mahdollista tavoittaa juuri ne omat lukijat ja houkutella heidät tutustumaan sivustoon niin, että lehden nettisaitin lukemisesta voisi tulla tapa, Silja Tenhunen arvioi.

Kun kiinnostavia juttuja on usein ja säännöllisesti, ne tuovat lopulta myös pysyviä lukijoita. Vaikka jutuista linkitettäisiin kilpailijoiden juttuihin, ei kilpailija silti pelkällä linkillä pitkälle pääse. Todellinen menestyminen vaatii edelleen hyviä sisältöjä ennen kuin lukija oppii luottamaan, että valittua verkkomediaa kannattaa seurata.

Kertoisitko läheisen kuolemasta Twitterissä?

Keskiviikko, Joulukuu 16, 2009

CC lepiaf.geo

Katri Lietsala // En tiedä oikein, mitä koin, kun kuuntelin Milow’n live-konserttia Berliinistä Facebookissa samalla, kun TweetDeck välitti liverryksiä seuraamiltani kanavilta ja ihmisiltä.

Ensin näin tviittauksen, joka muistutti karmasta niille, jotka olivat hyökänneet Twitteriä käyttävää bloggaaja-äitiä vastaan kipeänä aikana. Päätin katsoa, mikä on kauheaa, kipeää aikaa.

Bloggaava ja Twitter-tilin avannut äiti kertoi lyhyesti lapsensa liukastuneen altaaseen ja heidän puolestaan tulisi rukoilla. Sen jälkeen oli jo kuvia lapsesta tämän muistoksi. Kaikki muutamien tuntien sisään. Tällaisten viestien yhteydessä tuntuisi julmalta puhua liverryksistä tai viserryksistä niin kuin tviittailulle on ehdotettu suomennoksiksi. Ne viittaavat iloon. Minä tuijotin kuvaa pojasta, joka vielä vähän aikaa sitten eli.

Äidillä oli nyt illalla 5057 seuraajaa Twitterissä. Nopeimmat Twitterin käyttäjät jo syyttivät äitiä lapsen kuolemasta, mutta kyllä se silti ravisteli. Yksi epäili äidin tviittailleen sen sijaan, että olisi pitänyt huolta lapsestaan. Kaikki tämä alle vuorokaudessa lapsen kuolemasta.

Äidin Twitteristä voi päätellä, että äiti pystyi nukkumaan – tai oli ainakin pois Twitteristä – neljä tuntia. Alle 10 tuntia sitten hän vastasi Twitterissä olleensa lapsen kanssa, kun tämä putosi altaaseen. 

FloridaToday.com uutisoi asiasta, joten hukkuminen on myös jo vahvistettu paikallisissa uutisissa.

Amerikkalaisäiti on moderaattorina äitien yhteisellä sivustolla. Siellä hänelle oli laitettu jo pystyyn tukiryhmä, pyydettiin rukoilemaan perheen puolesta, luvattiin viedä terveiset sureville. Lisäksi paljastettiin isän nimi ja ettei isä ollut paikalla edes koko kaupungissa onnettomuuden sattuessa, vaan vasta ajoi kotiin silloin, kun yhteisön oma viesti jo julkaistiin. Lukijat saivat myös tietää, että perhe oli asunut vasta muutaman viikon kodissaan.

Parhaillaan jutussa oli 178 kommenttia: osanottoja ja surunpurkauksia. Juttua oli tviitattu eteenpäin 400 kertaa.

Journalismin ja median näkökulmasta tapauksessa kiinnostaa itseäni, että uutinen hukkumisesta on FloridaTodayssa niin kuin uutiset yleensäkin. Se on hyvin neutraali ja siinä viitataan vain viranomaislähteisiin. Läheisyys on sillä asteella, että perheestä kerrotaan seutu, jolla he asuvat Floridassa. Uutisessa ei linkitetä suoraan ihmiseen, joka tosin on jo jakanut surunsa netissä. Uutisessa intiimit tunteet näkyvät vasta ihmisten kommenteissa.

Tämä on täysin poikkeava lähestyminen kuin yhteisösivustolla, jonka moderaattorina menehtyneen lapsen äiti on. Siinä tunteet olivat pinnassa niin sisällössä kuin kommenteissa ja oltiin tuttuja, vaikka tuttuus saattoi osalla olla vain netin kautta syntynyt mielikuva ihmisestä ja hänen tilanteestaan (parasosiaalinen suhde).

Tänään amerikkalaisäidin suru ilmestyi hetkessä suomalaisäidin näytölle. Ehdin tviitata linkin äidin Twitteriin, kun näin ankeat kommentit, joita hänelle oli laitettu surun keskelle. Minua yksinkertaisesti hirvitti, miten nopeasti tieto pojan kuolemasta tavoitti minut maapallon toisella laidalla. Mietin, haluavatko ihmiset todella jakaa jopa lapsensa kuoleman kaikkien kanssa avoimesti.

Poistin laittamani linkin Twitteristä. Sitä ei ole tässä jutussa niin kuin ei kuvakaappauksiakaan, joita otin keskusteluista. Tein tietoisen valinnan. Tajusin, että oli virhe miettiä, mitä Twitter tekee kuolemalle tai surulle. Ei se niille mitään tee, vaan me ihmiset itse.

En tunne amerikkalaisäitiä niin hyvin, että  voisin kirjoittaa hänestä hänen nimellään eikä hän minusta ole sellaisessa asemassa, että siihen olisi edes syytä. Voin kuvailla asiani nimeämättä henkilöä. Olla kohtelias ja kunnioittaa surua, joka perheellä on, mutta silti tuoda esiin tapauksen, jotta ehkä me, joita vastaava tuska ei ole nyt kohdannut, ymmärtäisimme miettiä ennakkoon, mitä haluamme netissä itsestämme kertoa ja miten toivomme, että meitä kohdellaan, jos tai kun jaamme hetkiä elämästämme.

Jotenkin tuntuu, että ihminen, joka on menettänyt läheisensä, ei moneen päivään ajattele selkeästi. En ole ollenkaan varma, haluaako hän, että hänet löydetään uudestaan ja uudestaan läheisen kuoleman vuoksi tai törmätä aiheeseen, kun aikanaan kuolemasta on kulunut jo vuosia.

Muutos on melkoinen: ihmiset jakavat julkisesti yksityistä sosiaalisen median palveluissa. Seuraamalla linkkejä ja käyttämättä Googlea kertaakaan luin kaiken yllä mainitun taustatiedon amerikkalaisperheen tragediasta muutamassa tunnissa Twitteristä ja kahdelta www-sivulta. Minulle vierailla ihmisillä onkin yhtäkkiä etunimet.

Missä kohtaa yksityisestä tulee mediaksi rinnastettavaa julkista, missä kohtaa se pysyy edelleen yksityisenä, vaikka olisi julkisesti saatavilla? Missä vaiheessa tiedän nähneeni aitoa keksityn sijaan?

Jos kaksoistornit nyt kaatuisivat, tietäisimme todennäköisesti siellä menehtyneitä ihmisiä kasvoineen jo katastrofin sattuessa. Ehkä myös heidän huomionsa lähestyvästä lentokoneesta ja hetkistä sen jälkeen. Bambuser, Twitter, Facebook-tilapäivitykset..

Kertoisinko läheisen kuolemasta Twitterissä? Olen onnellinen, ettei minun tarvitse päättää tuota nyt. Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan. 

Minusta kuolemasta saa ja pitääkin puhua, sillä yhteisön tuki voi myös auttaa. Nyt vain näyttää, että välineet mahdollistavat meille enemmän kuin mitä osaamme ennakoida: Tarvitaan harkinta ennen toimintaa. Vilpitön osanottoni teille, jotka olette surun vastikään kohdanneet.

Suomalaismedia näkyy Twitterissä jo hyvin

Maanantai, Toukokuu 25, 2009

Katri Lietsala // Kotimaamme perinteinen media on lähtenyt paljon räväkämmin mukaan Twitter-palveluun kuin muiden toimialojen yritykset. Kokosin alle listan suomalaismedian Twittereistä. Todennäköisesti kaikkia ei ole mainittu listassa, joten kommenteissa voi ehdottaa lisäyksiä, niin täydennän valikoimaa.

Aamulehti (0 seurattavaa / 118 tilaajaa) **
Helsingin Sanomat (0 seurattavaa / 75 tilaajaa)
Ilta-Sanomat (1 seurattava / 33 tilaajaa)
Karjalainen (617 seurattavaa / 224 tilaajaa)
Kauppalehti (48 seurattavaa / 95 tilaajaa)
Seiska (0 seurattavaa / 10 tilaajaa)
Talouselämä (1 seurattava / 6 tilaajaa)
Taloussanomat (0 seurattavaa, 103 tilaajaa)
Tekniikka&Talous (0 seurattavaa, 52 tilaajaa)
Tietokone (122 seurattavaa / 120 tilaajaa)

Yleisradio on osannut profiloida Twitterinsä eikä tuota kaikkea samaan kanavaan. Joku on ahkeroinut vallan kovasti, sillä heidän valikoimansa on jo näinkin laaja Twitterissä:

Twitterissä näyttää olevan ainakin neljä eri tapaa reagoida, seuraisiko ketään vaiko eikö. Ensimmäinen ryhmä seuraa yhtä monta kuin on seuraajaa, toinen ryhmä ei seuraa ketään julkisesti ja kolmas ryhmä seuraa vain oman yrityksensä Twittereitä nostaakseen niitä esiin tai vain omia ystäviään, joita tuntee. Neljäs ryhmä valitsee Twitter-virrat, joita ehtii oikeasti kunnolla seurata ja joiden sisällöllä on arvoa. Arvioni on täysin mutua, mutta väittäisin, että tämä neljäs ryhmä alkaa olla harvinaisin.

Fiksuimmat ovat hoksanneet saman kuin Twitterin tosikäyttäjät: Seuraaminen kannattaa. Seuraajien listassa näkyminen on ilmainen linkki omaan Twitteriin sen lisäksi, että seuratuista sisällöistä voi olla iloa. Joskus.

Osalle Twitterin käyttäjiä vastavuoroisesta seurannasta näyttää tulleen jopa etiketti: Jos seuraat minua, seuraan kiitokseksi sinua.

Kaikilla mediataloilla ei jostain syystä ole ketään, jota seurata. Miksi kummassa ei? Lähteethän löytyvät toimituksen ulkopuolelta.

** Sulkeissa esitetään ensin, montako Twitteriä kyseisen kanavan omistaja seuraa ja sen jälkeen, montako kertaa kyseinen kanava on merkitty seurattavaksi. Luku ei ole sama kuin käyttäjien määrä, sillä yksittäisellä käyttäjällä voi olla useita omia Twittereitä, joissa hän merkitsee kanavan suosikikseen.

Kansalaisjournalismi kiskoo kommentoimaan paremmin kuin perinteinen

Lauantai, Lokakuu 18, 2008

Katri Lietsala // YouDecide2007-kampanjassa toteutettiin Australian asukkaille alusta, jolla asukkaat saivat raportoida huomaamistaan asioista. Parhaimmat jutuista päätyivät perinteiseen mediaan myös, kun toimittajat kiinnostuivat aiheista.

- Emme odottaneet, että alueilla, joissa oli surkea Internet-yhteys, ihmiset olisivat hypänneet mukaan, mutta niin vain kävi. – Axel Bruns -

Syynä saattoi olla, ettei alueilla ollut laatujournalismia tai välttämättä mitään juttuja näiden ihmisten asuinalueista.

Hankkeesta opittiin, että palveluun kannattaa laittaa siemeneksi jotain sisältöjä, joiden avulla palvelu lähtee käyntiin ja ihmisillä on jotain mihin tarttua. Lisäksi sivuston ylläpitäjien, “toimituksen“, kannattaa seurata, mitä palvelussa tapahtuu.

On myös järkevä suunnitella erilaisia tapoja, joilla kävijä voi osallistua vain hieman kokonaishankkeeseen, jos hänellä ei ole halua, aikaa tai osaamista tehdä esimerkiksi kokonaista artikkelia. Se lisää sivuston houkuttelevuutta.

- Suosituimmat artikkelit oli kirjoitettu perinteisen journalismin tyyliin ja siksi ne ehkä olivat myös helpommin haettavissa. Kaikki kommentoiduimmat artikkelit olivat kansalaisjournalistien kirjoittamia. Amatöörien artikkelit herättävät enemmän keskustelua kuin perinteiseen journalistiseen tapaan kirjoitettu artikkeli. - Axel Bruns -

Juttelin Brunsin kanssa, mikä tähän mahtaa olla syynä. Tutkimusryhmä ei ole vielä haastatellut osallistujia, mutta hän aavisteli syyn olevan toimittajien tavassa irrottaa itsensä jutuista, esitellä vain faktat.

- Niin sanottujen amatöörien jutut on kirjoitettu enemmän sydämellä kuin järjellä, vaikka se onkin ehkä vähän ikävästi sanottu. Kansalaisjournalismissa on perinteistä journalismia enemmän koukkuja, jotka osallistavat muut keskusteluun. - Axel Bruns -

Brunsin mukaan menestyneimmät kansalaisjournalismisivustot ovat onnistuneet yhdistämään kansalaisjournalismin ja perinteisen journalismin. Sisällöt tulisi myös yhdistellä maantieteellisesti, jotta asukkaat löytävät itseään kiinnostavat aiheet paikan mukaan.

Bruns puhui AOIR-konferenssissa Kööpenhaminassa. Bruns on kirjoittanut aiheesta artikkelin yhdessä Jason Wilsonin ja Barry Saundersin kanssa.

Katso myös Gatewatching.org, jos aihe kiinnostaa. Sieltä löydät lisää tietoa samoin kuin Brunsin omalta sivulta.

Käyttäjien sisällöt yhä kaukana journalistista

Perjantai, Lokakuu 17, 2008

Katri Lietsala // Journalistien normit, rutiinit, ihanteet ja arvot vaikuttavat siihen, mitä odotuksia myös journalismille on. Toisaalta myös markkinat vaikuttavat journalismiin.

- Erottautumisen tarve on yhä isompi, mutta samalla resurssit kilpailijoista erottautumiseen ovat yhä pienemmät. - Arne H. Krumsvik -

Krumsvik toteaa mediayhtiöiden etsineen verkosta kaupallista menestystä ja kun sitä ei ole tullut, verkon työkaluja on alettu pitää liian kalliina suhteessa niistä saatuun hyötyyn. Esimerkiksi 50 ihmistä konferenssisalissa on hieno juttu, kun taas CNN:lle 50 ihmistä ei ole mitään.

Tutkimuksen kohteena olivat kaksi mediayhtiötä CNN (Cable News Network) ja NRK (Norwegian Broadcasting Corporation).

Krumsvik siteerasi erästä haastateltua, jota käyttäjäsisällöt eivät kiinnostaneet, koska haastateltu ei yksinkertaisesti keksinyt, miten media voisi tuotteena hyötyä näistä sisällöistä.

NRK:n tapauksessa käyttäjäsisällöt ja verkkojournalismit nähtiin keinona lisätä asiakasuskollisuutta yleisössä, joka on hyvin segmentoitunut ja jolla on omat nichensä.

CNN:llä taas on kaupallistettuna tuote iReport, jonka kautta kerätään uutisaineistoa ihmisiltä. Krumsvikin mukaan kyse on kuitenkin televisiota varten tehdystä jutusta ilman, että se olisi merkittävä osa CNN:n online-tarjontaa.

Käyttäjä ja hänen tuottamansa sisältö jää ikään kuin mausteeksi tai näkyy viihdepuolella videoiden jakamisena, sen sijaan, että se olisi jotenkin olennainen osa journalistin työkalupakkia. Olen käsitellyt samaa asiaa Esa Sirkkusen kanssa kirjassamme.

Arne H. Krumsvik Oslosta on tutkinut mediaa journalismin, yhtiön strategian ja portfolion näkulmasta. Aineisto perustui 35 haastatteluun.