Gemilo Oy

Viestit avainsanalla ‘IRC-Galleria’

Kun graafikko laitetaan koodaamaan

Maanantai, Kesäkuu 15, 2009

Arto Liukkonen // Airwavesin kilpailun Top100-listalla kolmella henkilöllä on enemmän pisteitä kuin kilpailussa on teoriassa mahdollista saada. IRC-Galleriassa Saarioisen “Lennätä Hirveä” -kilpailussa moni on lennättänyt hirveä yli kuusi tuntia. Samoin IRC-Galleriassa ED-yhteisössä johtajalla on pelissä lähes 700 000 pistettä! Jokainen voi yrittää päästä tuohon määrään pisteitä rehdisti pelaamalla. Jokin näissä luvuissa ei täsmää, eikä välttämättä tarvitsekaan.

Kun tilaat mainostoimistolla ohjelmointia vaativan pelin tai kamppiksen, varmista, että siellä on edes auttavasti osaava koodari hoitamassa hommaa. Jos mainostoimistonne ei osaa tehdä koodia, niin kysykää tekninen toteutus toiselta tekijältä. Esimerkiksi Gemilo tekee mielellään yhteistyötä ja hoitaa koodin, kun taas grafiikat ja flashit voivat tulla asiakkaan omalta vakituisesti käyttämältä mainostoimistolta.

Blogimerkinnän esimerkit on kerätty kirjoitushetkellä. Kilpailuista vastaavat korjannevat selvästi huijatut tulokset ennemmin tai myöhemmin. Muuten kilpailuissa on vedätetty niin osallistujia kuin tilaajaa.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Yritykset hankkivat jatkossa omat ”facebookinsa”

Keskiviikko, Kesäkuu 25, 2008

Katri Lietsala // Epäilen, että sosiaalisiin verkostoihin perustuvat sivustot (SOVEt) ja vuorovaikutusta tukevat työkalut yleistyvät yrityksissä korvaten suurimman osan intranet- ja extranet-ratkaisuista, joita yritykset ovat jo vuosia käyttäneet.

Ai miksikö? Siksi, että perinteiset julkaisujärjestelmät tukevat kyllä tiedostojen tallentamista ja jakamista halutulle ryhmälle, mutta vuorovaikutus on monissa jätetty kovin irralliseksi ja päälle liimatuksi. Esimerkiksi keskusteluryhmät ovat omissa kansioissaan irrallaan sisällöistä, joihin ne liittyvät, kun taas blogeissa ja wikeissä keskustelu liittyy samaan sisältöön, jota käyttäjä haluaa kommentoida. Yhteys on välitön ja luontevampi kuin oman aikansa tuotteissa, jotka toimivat nekin. Silloin aikanaan.

Sosiaalisen median palveluissa on paljon hyviä uusia juttuja esimerkiksi hakutoimintoihin (avainsanat) ja sisällön jakamiseen (syötteet). Niissä on myös ominaisuuksia, jotka helpottavat ihmisten päivittäistä kanssakäymistä (status-päivitykset, chatit, henkilökohtaiset seinätaulut) eri tavalla, mitä perinteisellä sähköposti ja yhteinen ilmoitustaulu-yhdistelmällä on ollut mahdollista tarjota.

Kunkin yrityksen yrityskulttuuri tulee olemaan teknologiaa suurempi haaste, kun yritysten johto tai viestintä-, markkinointi- ja tietohallinto-osastot (?) pohtivat, mitä sosiaalisen median palveluista voisi ottaa omaan käyttöön. Pari suomalaisyritystä estää nykyisin työntekijöidensä pääsyn esimerkiksi facebookiin kokonaan. Siinä on suljettujen ovien politiikkaa kerrakseen eikä tällaista kuilua ylitä pelkällä koodilla.

Viikon sana: SOVE = sosiaalisiin verkostoihin perustuva sivusto (engl. social network site, SNS), josta tyypillisimpiä esimerkkejä ovat facebook ja IRC-Galleria.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks