Gemilo Oy

Viestit avainsanalla ‘avoin innovaatio’

Visio ja arvot johdattavat verkosto-organisaatiota

Tiistai, Marraskuu 3, 2009

Katri Lietsala // Näyttää siltä, että vain itseohjautuva verkosto-organisaatio enää pärjää verkostoyhteiskunnassa.  Tällaisessa asiantuntijaorganisaatiossa tarvitaan älykästä johtamista ja palveluja, jotka tukevat tätä uutta lähestymistapaa perinteisen johtamisen ja kankeiden työkalun sijasta.

- Sosiaalisen median työkalut tulevat olemaan todella tärkeitä lähivuosina. Niin minulla kuin monella muullakin on aika kovat odotukset niille.Pentti Sydänmaanlakka, Pertec Consulting

Luovuuden lähde on tehdä asiat toisin kuin ennen.

- Enää ei voi hakea alan parhaita käytäntöjä, vaan pitää mennä ainutkertaisiin käytäntöihin. Luovuus on erityisesti tiimeissä ja verkostoissa, se ei ole enää yksilön ominaisuus.

Sydänmaanlakka menee jopa niin pitkälle, että korostaa jakamista ja sen merkitystä yritykselle.

- Tieto ei ole enää se juttu, vaan tiedon jakaminen.

Jarruttaisin kyllä jo tässä kohtaa, sillä jos ei ole hyviä sisältöjä tai “tietoa“, ei jakamisesta ole mitään hyötyä. Turhin säläsisältö organisaatioissa on vähän niin kuin Twitterin livertelyt, joissa käyttäjät kertovat konferenssissa, että ovat konferenssissa tai kuka parhaillaan puhuu.

Onko tämäntyyppisestä jakamisesta todellista hyötyä kenellekään: Kyllä, hetki on tässä, olet läsnä, mutta entä sitten? Hyödyllisempää olisi jakaa jokin mielenkiintoinen huomio tai oma näkemys, jolla voidaan joko rentouttaa, ilostuttaa muita tai oikeasti lisätä tietämystä.

Sydänmaanlakan mukaan tiedosta ei nykypäivänä ole pulaa, vaan edelleen on infoähky ja merkityksellistä tietoa ei pystytä sen vuoksi edes hakemaan.

- Tiedon keräilijän sijasta pitäisi pyrkiä tietovirtojen havaitsijan rooliin. Tietoa pitää pystyä jalostamaan. Tulee siirtyä seuraavalle tasolle, jossa tieto muuttuu osaamiseksi.

Huippuorganisaatioilla on harvoin enemmän informaatiota käytössään kuin keskinkertaisella organisaatiolla, mutta  ne erottaa siinä, miten hyvin informaatio on siirretty käytäntöön.

- Tieto pitää siirtää konkreettiseksi tekemiseksi. Organisaatioissa on arkiluovuutta, asiantuntijaluovuutta, ja sitä pitäisi pystyä kasvattamaan. Ei riitä, että yksilö tai tiimi hankkii tietoa ja luovuutta, vaan nämä asiat pitää siirtää verkostoon.

Luovissa asiantuntijaorganisaatioissa tieto ja osaaminen hajautuvat sekä rajat hämärtyvät. Kun mukana on monia ihmisiä ja toimijoita, organisaatio hakee koko ajan suuntaa: enää ei olekaan välttämättä pääkonttoria, josta johdetaan toimintaa, vaan ihmiset, jotka ovat asiakasrajapinnassa osaltaan vaikuttavat, mihin organisaatio kehittyy.

Sydänmaanlakan ajatukset älykkäästä johtamisesta muistuttavat hyvin paljon sosiaalisen median toimintamallia, jossa etenkin mash-upeissa ja liitännäisissä ei aina tiedä, kuka sisältöä tai teknologiaa pyörittää.

- Missä alkaa meidän organisaatio, missä alkaa toinen  organisaatio. Mennään jaettuun johtajuuteen, jossa johtaminen on enemmän yhteistä toimintaa kuin että olisi jotkut, jotka johtavat meitä muita. - Pentti Sydänmaanlakka -

- Jokainen asiantuntija pääsee vaikuttamaan strategiaan ja tavoitteisiin, ja strateginen tietämys ja osaaminen levittäytyy laajalle. Strategia ei olekaan enää vain johtoryhmän asia.

Organisaatioon palkatut asiantuntijat tietävät monesti enemmän kuin johtaja, jonka aika kuluu yleisjohtamiseen. Lähtökohta on aivan eri kuin vanhoissa johtamisteorioissa.

- Kolmen K:n teoria ei toimi enää, vaan on siirryttävä kolmen I:n teoriaan: Johtaja osaa innostua, innostaa muita ja innovoida. Miten päästään alistavasta valistavaan johtamiseen?

Sydänmaanlakka korosti, että rationaalista älykkyyttä on riittävästi, mutta muunlaisia älykkyyksiä olisi vielä varaa kehittää. Johtajat tarvitsevat kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen ja heidän tulisi ymmärtää, että oma persoona on instrumentti, jonka kautta johdetaan. TV-sukupolven ja nettisukupolven voi saada toimimaan yhdessä, jos moninaisuus otetaan huomioon.

- Kun löydetään sisäinen motivaatio itsestämme, voidaan ottaa oma luovuus käyttöön. Kaikki johtaminen lähtee siitä, että osaamme johtaa itseämme. Tutustuu itseensä, on tietoinen omista kehittämiskohteistaan ja oppii pikkuhiljaa johtamaan itseään. Sen jälkeen opitaan johtamaan muita.

Luovassa organisaatiossa asiantuntijat pyrkivät vaikuttamaan kollegoihin ja johtajiin. He siis osallistuvat samalla johtamiseen.

- Johtaminen on vaikuttamisyritys muihin, sitä on tehtävä yhdessä. Ei voi jättää vain johtajille, vaan kyse on tiimin johtamisesta. Asiantuntija johtaa itseään, kollegojaan ja johtajaansa. On todella tärkeä taito johtaa esimiestään!

- Jos vain tiimi johtaa, työskennellään siiloissa, omissa hiekkalaatikoissa. Se ei ole yrityksen kannalta tehokasta, vaan tiimit pitää saada tekemään hyvää yhteistyötä. Verkoston johtaminen on tätä, ja se monimutkaistuu koko ajan, koska osa tiimeistä on asiakkaiden, tutkimuslaitosten, jopa kilpailijoiden tiimejä. Siitä muodostuu itseohjautuva verkosto-organisaatio, jossa ei ole perinteisiä valtasuhteita.

Tällaista organisaatiota voi johtaa vain vision ja arvojen kautta.

Pentti Sydänmaanlakka Pertec Consulting Oy:stä kertoi DLC-konferenssissa mihin tulevaisuuden työyhteisö on menossa ja mitä haasteita se aiheuttaa johtamiselle 3.11.2009.  Sydänmaanlakka käytti terminä Älykäs johtaminen 6.0:aa, joka on hänen mukaansa “leikkisä analogia”. Hän kertoi kehittäneensä älykkään johtamisen teoriaa kymmenisen vuotta.

Luentomateriaali

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Sosiaalisen median kehittäjän muistilista

Torstai, Lokakuu 1, 2009

Katri Lietsala // Sosiaalisen median kehittäjillä on paljon opittavaa niin kuin median soveltajillakin. Tässä yksi muistilista, jonka avulla kehitysprojektista saattaa päästä helpommalla:

  1. ‘Tuotteen pitää olla hyödyllinen ja dokumentoitu alusta saakka.
  2. Yhteisö ei ala aktiiviseksi itsestään. Sinunkin pitää olla aktiivinen luodaksesi yhteisön.
  3. Käytä alustoja ja työkaluja, jotka sopivat lähestymistapaasi.
  4. Hyväksy, että yhteisö osallistuu hyvin eri tavoin.
  5. Yhteisön tukeminen vaatii ponnisteluja ja sitoutumista: Suunnittele se etukäteen.
  6. Yhteisöt toimivat Pareton ja Anderssonin lakien mukaan. Todennäköisesti 20 %:ia osallistujista tuottaa 80 %:ia tuloksista.
  7. Älä kohtele yhteisöä käyttäjinä, jotka eivät maksa mitään ja asiakkaita käyttäjinä, jotka eivät osallistu. Käyttäjät voidaan jakaa nykyisin nelikenttään, jossa  on maksavia käyttäjiä (user)  ja käyttäjiä, jotka eivät maksa. Lisäksi on osallistuvia käyttäjiä (contributor), jotka maksavat ja niitä, jotka osallistuvat, mutta eivät maksa.
  8. Älä pidä kiirettä, Master Meriadoc!

Lista perustuu Ignacio Correasin puheenvuoroon MindTrekissa lokakuussa 2009. Correas tuli yrityksestä nimeltä eBox. Se aloitti toimintansa jo vuonna 2004. Palvelu kasvaa 8 %:n vauhtia kuukausittain, 40 000 jo käytössä.

Kun eBox aloitettiin, ei Correasin mukaan ollut Ubuntua. Ajan kuluessa palvelu on kuitenkin siirretty Ubuntun varaan, mikä hänen mukaansa oli välttämätön päätös.

eBoxin yhteisö ei välttämättä tuota koodia monta riviä, mutta jäsenistä on ollut apua testauksessa ja bugien ilmoittajina. Kun yhteisön jäsenet ovat uskollisia, se myös motivoi teknologiatiimiä, joka näkee koodinsa lopulta käytössä.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Johdanto sosiaaliseen mediaan

Keskiviikko, Kesäkuu 11, 2008

Kirjan kansi

Katri Lietsala // Vihdoin työ on tehty ja Social media. Introduction to the tools and processes of participatory economy kirja tuli ulos painosta. Esa Sirkkusen ja minun kirjoittamani kirja on samalla Hypermedialaboratorion vetämän Parteco-hankkeen loppurapotti.

Esittelemme kirjassa sosiaalisen median määritelmän ja listaamme sosiaalisen median palveluihin liittyviä lajityyppejä, genrejä. Lisäksi pohdimme muun muassa osallistumistaloutta ja ansaintatapoja, joita sosiaaliseen mediaan liittyy. Kirjassa on myös kolme tapaustutkimusta, joissa tarkastelleen Star Wreckin tekijöiden, Apureportterien ja Image-bloggaajien tapoja osallistua.

Koska aineistoon karttui ohimennen katkelmia menneistä, kirjassa hahmotellaan myös lyhyesti suomalaisen sosiaalisen median historiaa. Pahoittelut kaikille, jotka kokevat mahdollisesti jääneensä liian vähälle huomiolle tai unohduksiin. Toivottavasti voit täydentää historiaa wikissä. Wiki poikkeaa Wikipediasta siinä, että täydennyksiä toivotaan ensisijassa tekijöiltä itseltään, koska aineistoa saatetaan käyttää myös jatkotutkimusten materiaalina.

Innovaatiosta ja ideamarkkinoista kiinnostuneille suosittelen tutkija Mikko Ahosen kirjoittamaa kappaletta.

Kun tutkimushankkeelle haettiin kaksi vuotta sitten rahoitusta Tekesistä, tilanne oli aika lailla toinen kuin nykyisin. Sosiaalisesta mediasta oli vain pari merkintää ja Web 2.0. jylläsi käsitteenä, samoin termi crowdsourcing. Paljon on tapahtunut kahdessa vuodessa. Huimasti oikeastaan.

Kirjaa voi ostaa Granumista tai lukea ilmaiseksi verkosta (pdf, wiki).

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Palveluyritykset kohti kekseliäitä ratkaisuja

Perjantai, Toukokuu 30, 2008

Katri Lietsala // Tervetuloa tiistaina 3.6.2008 kello 17.00 – 18.30 Ravintola Teatterin Kellobaariin (Pohjoisespa 2, 00130 Helsinki) keskustelemaan avoimesta innovaatiosta ja millainen voisi olla Liike-elämän palveluyritys 2.0 (ks. ohjelma). Minut kutsuttiin mukaan asiantuntijapaneeliin yhdessä Jukka Ala-Mutkan, Jukka Matikaisen ja Markus Myhrbergin kanssa. Puheenjohtajana toimii Ismo Rantala.

Avoimesta innovaatiosta on kirjoittanut paljon muun muassa Henry Chesbrough. Jos etsit suomenkielistä aineistoa, kannattaa lukea läpi viime vuonna julkaistu raportti Avoin innovaatio: Liiketoiminnan seitinohuet yhteistyörakenteet (pdf).

Itse ymmärrän avoimen innovaation yrityksen tapana ottaa mukaan liiketoiminnan kehittämiseen yksittäinen työntekijä, koko henkilöstö, yrityksen asiakkaat, kumppanit ja/tai muut sidosryhmät. Innovaatioon harvemmin riittää (yksinomaan) ideointipalavereissa istuminen ja palautelomakkeiden lisäys. Sen sijaan tarvitaan toimintamalleja, joissa osallistuttamalla syntyy enemmän tai parempaa kuin olisi muuten saatu aikaan.

Avoimuus voi olla hallittua, jolloin rajoja asetetaan tarvittaessa. Yritykset käyttävätkin kekseliäästi esimerkiksi wikejä liiketoimintansa kehittämiseksi eivätkä nämä wikit ole yhtä avoimia kuin Wikipedia, vaan ne voivat olla hyvin tiukasti rajatun osallistujajoukon arkisia työkaluja – edesauttaen silti avointa innovaatiota.

Kehittäminen voi olla yrityksen sisäistä (henkilöt, tiimit, osastot ja tytäryhtiöt) tai seurata yrityksen ydintoiminnasta (asiakkaat, alihankkijat, kumppanit, toimiala). Mielenkiintoiseksi asian tekee, että liiketoiminnan arvo saattaa tulla asiasta, jota ihmiset eivät tee välttämättä kyseinen liiketoiminta mielessään. Hyöty on esimerkiksi osallistumisesta syntyvä lisäarvo, jonka yritys pystyy hyödyntämään. Käsittelen tätä Esa Sirkkusen kanssa osallistumistalouden näkökulmasta kirjassa, joka julkistetaan kesäkuussa 2008.

Avointa innovaatiota hyödyttää myös yrityksen ulkopuolinen arvoverkko, joka voi olla toimialasidonnainen ja sisältää esimerkiksi ne vaikuttajat ja lopulliset päättäjät, jotka säätelevät innovaatiopolitiikkaa. Lisäpotkua avoimeen innovaatioon tulee joskus myös toimialan ulkopuolisista lähteistä: niiltä, joiden osallistumista ei osannut välttämättä edes ennakoida.

Viikon sana: KIBS=Knowledge Intensive Business Services eli osaamis- tai tietointensiiviset liike-elämän palvelut

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Del.icio.us, sosiaalisen median palvelu linkkivinkkien arkistointiin

Perjantai, Helmikuu 1, 2008

Katri Lietsala // Kun puhun osallistumistaloudesta, mainitsen usein Del.icio.us-kirjanmerkkipalvelun, jonka avulla pääsee käsiksi www-merkkeihinsä (bookmarks= tallennetut url-osoitteet) mistä tahansa, missä on verkkoyhteys.

Ennen Del.icio.usta tallensin www-osoitteet omalle koneelleni enkä pystynyt liittämään niihin mitään taustatietoa, mikä jossain vaiheessa kostautui ajanhukalla, kun availin osoitteita, jotta sain selville, mikä niistä olikaan se etsimäni linkki. Linkkejä oli myös tallessa missä milloinkin: word-dokumenteissa, sähköpostissa, selaimessa, kirjoitetuilla muistilapuilla. Del.icio.uksen kaltaisella palvelulla linkkiarkistoni on nyt samassa paikkaa ja näytön ulottuvilla, kunhan muistan salasanan ja tunnuksen. Koska osa tutuistani käyttää samaa palvelua, voin kätevästi lisätä talteen saman linkin myös heille.

Lisäetuna on, että avainsanojen kautta löytää lisää uusia samaan teemaan liittyviä www-sivustoja, joita muut aiheesta kiinnostuneet ihmiset ovat pistäneet itselleen talteen. Kaikki tämä helpottaa huimasti. Toki Googlen hakukoneella löytää paljon, mutta myös asian vierestä.

Jos paikallistan Del.icio.uksesta selvästi samasta aiheesta kiinnostuneen ihmisen, tämä “inhimillinen suodatin” on monesti osoittautunut todella hyödylliseksi, koska hän on saattanut kahlata jo useita tunteja etsimässä samaa asiaa, josta olen itse kiinnostunut. Suodattajalle löydettyjen linkkien jakaminen ei aiheuta ylimääräistä vaivaa. Jos hän haluaisi säilyttää linkin yksityisenä, se on jopa vaivalloisempaa, joskaan ei ylitsepääsemätön rasti, sillä käyttäjän pitää vain ruksia ruutu Do not share.

Del.icio.us-palvelu yhdistää yksilön oman tarpeen isomman joukon hyödyksi ohjatessaan ihmiset jakamaan verkkolöytönsä myös muille. Käytännössä työmäärä on sama, piti osoitteet itsellään tai ei.

Vähimmän vaivan kautta suurin mahdollinen hyöty yksilölle, jonka maksuttoman ydintoiminnan sivutuotteena syntyy taloudellista (laskutettavaa) etua muille. Kun keksii samanlaisen mekanismin omaan yritystoimintaansa, on jo aika pitkällä avoimen innovaatioympäristön hyödyntämisessä?

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks