Katri Lietsala // BlogPulse keskittyy näyttämään erilaisia tuloksia perustuen blogeihin. Sen avulla voi muun muassa analysoida verkkotrendejä sen lisäksi, että mukana tyypillisiä listauksia luetuimmista blogeista ja jopa ihmisistä, jotka syystä tai toisesta näyttävät paistattelevan Internetin valokiilassa. Kim Holmberg Åbo Akademin informaatiotutkimuksen laitokselta näytti eilen mielenkiintoisia graafeja samasta palvelusta Yrityksen verkkotietoiskut -tapahtumassa ICT-talossa Kupittaalla.

Olin tapahtumassa itsekin puhumassa, miten yritysten tulisi ensin miettiä, mihin haluavat sosiaalista mediaa käyttää. Vasta sen jälkeen voi sitten valita, tarvitseeko blogin, wikin, sosiaalisen verkoston vai kaikkien näiden yhdistelmän.

Tuon trendikuvan perusteella näyttäisi siltä, että blogeissa puhutaan blogeista. Ilmiö tavallaan ruokkii itse itseään. Sosiaaliset verkostot eivät sellaisenaan näytä innostavan - tai ehkä blogeissa puhutaan ennemmin yksittäisistä palveluista niiden nimillä kuin yleistermillä sosiaalinen verkosto. Wikit kiinnostavat vielä vähemmän. Täytyy perehtyä hieman lisää paremmalla ajalla.

Katri Lietsala // Degrassi on kanadalainen nuorisosarja, jota televisioyhtiö tukee omalla verkkoyhteisöllä.

Richard Lachmanin mukaan Degrassi-yhteisön käyttäjät ovat rakentaneet tarjolla olevilla työkaluilla sen kokonaisuuden, jonka he halusivat. Sivustolla sai lähettää yksityisiä viestejä, mutta siellä ei ollut chattia. Vuorovaikutusta tuettiin myös keskustelupalstoilla. Ihmiset alkoivat käyttää keskustelupalstoja kuin chat-ryhmiä, koska he halusivat hengailla paikoissa, joissa heidän ystävänsä tai tuttunsa olivat samaan aikaan.

Eräässä keskustelupalstan viestissä on usean vuoden aikana kertynyt jo 32 000 vastausta. Keskustelusta on tullut ikään kuin oma alayhteisönsä. Ihmiset puhuvat myös verkkopalvelun historiasta eivät ainoastaan sivuston varsinaisesta teemasta, joka on Degrassi. He voivat myös palata johonkin tiettyyn keskusteluun vielä vuosien jälkeen.

Kahdeksan vuoden aikana osa käyttäjistä on jo lähtenyt kotoa, valmistunut ja mennyt yliopistoon, aloittanut työt. He eivät katsele enää tv-showta, mutta verkkoyhteisöllä on edelleen heille erityinen merkitys, vaikka se ei varmasti ollut tv-yhtiön tavoite.

Hakuominaisuuksilla voi toki palata kaikkeen, mutta sivuston kehittäjät ovat myös toteuttaneet Memories-osion, jonne käyttäjä saa talteen keskustelujaan ja voi palata 27-vuotiaana siihen, mitä sanoi 19-vuotiaana.

Menneillä keskusteluilla on merkitystä myös uusille käyttäjille. Lachman näytti kommenttia, jossa käyttäjä kiitti mahdollisuutta palata aikaan, jolloin ei itse vielä ikänsä vuoksi voinut osallistua, mutta sivuston menneen sisällön avulla pystyy eläytymään yhä samaan ajankohtaan.

Lachman listasi myös muutaman neuvon sivustojen suunnittelijoille:

• Personoi moderaattorit ja ylläpitäjät.
• Nuukaile säännöissä.
• Viesti säännöt selkeästi ja pidä niistä kiinni.
• Anna yhteisön itsensä valvoa.
• Valvo.
• Kokeile ideoita liittyen historian, pysyvyyteen ja yhteenkuuluvuuteen.

Lachman puhui AOIR-konferenssissa Kööpenhaminassa lokakuussa 2008.

Katri Lietsala // Viime vuoden vaalien aikaan Tanskassa odotettiin Internetin nousevan yhtä tärkeäksi mediaksi kuin television ja että Web 2.0 aiheuttaisi Internetin läpimurron ihmisten miettiessä, ketä äänestää. Näin ei kuitenkaan käynyt.

- Huomasimme, että verkkoa käytettiin lisänä, ei niinkään korvikkeena. Televisio säilyi ykkösenä, mutta Internet nousi lehtien rinnalle. - Jakob Linaa Jensen-

Ihmiset olivat myös edelleen uskollisia perinteiselle medialle. He käyttivät tuttujen televisiokanavien, radioiden ja lehtien verkkosivuja, joten Internetin käytöllä ei oikeastaan ollut vaikutusta poliittiseen agendaan. Tutut vanhat kanavat tarjosivat sisällön.

Eniten tanskalaiset käyttivät erilaisia poliittisia kyselyjä ja testejä verkossa tai seurasivat online-mielipidekyselyjä. Yli 40 prosenttia myös osallistui verkkokyselyihin itse eikä vain katsonut niiden tuloksia, kun taas vain 5,6 prosenttia oli kysellyt tai kommentoinut puolueiden tai poliitikkojen blogeissa.

Taas yksi esimerkki, miten vaivattomuus leimaa osallistumista verkossa. Mitä helpommin tanskalainen pystyi osallistumaan, sen todennäköisempää vaaleihin liittyvän palvelun käyttö oli.

Jensen kertoi, että käyttäjät, jotka eivät olleet sinut Internetin kanssa, suhtautuivat verkkoon kielteisesti. Heille Internet edusti edelleen lähinnä pedofiilien tyyssijaa. Jensenin vastaus heille oli varsin ymmärrettävä. Se sopii myös vastaukseksi heille, jotka Suomessa ensimmäiseksi osoittivat sormellaan Internetiä, kun mietittiin, mikä motivoi Kauhajoen murhaajaa.

- Internet ei vahingoita, vaan ihmiset, jotka Internetiä käyttävät.

Jensenin tulokset perustuvat 5080 käyttäjän paneeliin ja kyselyyn, johon vastasi 980 ihmistä. Heistä 25,4 prosenttia oli hyvin kiinnostuneita politiikasta ja 45,9 % jonkin verran kiinnostuneita. Vain 3,6 vastaajista ilmoitti, ettei heitä kiinnosta politiikka.

Jensen puhui AOIR-konferenssissa viime viikolla Kööpenhaminassa.

Katri Lietsala // Internet antaa kansalaisyhteiskunnalle joustavuutta, joka ei ole ennen ollut mahdollista. Kansalaiset voivat ottaa käyttöönsä erilaisia työkaluja ja käyttää niitä haluamallaan tavalla. He myös sitoutuvat verkkopalveluihin: kirjautuvat sisään ja alkavat toimia. Lähtökohta toiminnalle on yksinkertainen.

- Ihmiset eivät etsi itsensä replikaatteja, vaan toisiaan verkossa. - Paul Nixon -

Paul Nixon ja Antje Grebner totesivat viime viikon AOIR-konferenssissa myös, että Internetissä syntyy julkisia virtuaalisia tiloja ja kansalaisten verkostoja, jotka ovat olemassa vain verkon kautta. Näissä saattaa piillä uusi kansalaisyhteiskunta, joka toimii eri tavalla ja erilaisilla rakenteilla kuin verkon ulkopuolella, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, miten tunnistaa nämä uuden kansalaisuuden muodot, miten huomata rakenteet, jotka ovat muuttuneet.

- Entä jos löydämme verkosta elämää? Onko sillä mitään väliä, jos löydetyllä elämällä ei ole vaikutusta mihinkään? - Paul Nixon -

Minusta sama huomio pätee blogeihin ja sosiaaliseen mediaan ylipäätään. Jos blogi on olemassa, mutta kukaan ei tiedä siitä, blogilla ei ole kuin jälki, jonka se jättää verkkoon. Näin ollen sillä ei ole vaikutusta kuin korkeintaan kirjoittajalle itselleen. Siksi osa niin sanotusta verkkokeskustelusta ei ole keskustelua, saati sosiaalista vuorovaikutuksen puuttuessa.

Facebookin, Jaikun, Twitterin status update -tyyppiset tilapäivitykset saattavat johtaa samalla tavalla harhaan. Ihmiset kuvittelevat muiden tietävän tapahtuneesta, koska kertoivat siitä ohimennen verkossa. Heillä on oma sosiaalinen verkosto taltioituna, mutta ei välttämättä läsnä.

Sama harha voi lamauttaa yrityksen vuorovaikutuksen asiakkaiden kanssa, koska kuvitellaan, että oma viesti on olemassaolonsa ansiosta jo jollain tapaa verkossa merkityksellinen, ymmärretty - tai edes vastaanotettu.

Katri Lietsala // Nuoret kertovat Facebookissa oman nimensä ja seksuaalisen suuntautuneisuutensa kenelle tahansa, mutta saattavat rajoittaa näkyvyyttä omalta perheeltään.

Esimerkiksi vanhemmat tai sisaret saattavat olla suurin huolenaihe kanadalaisnuorelle, joka on Facebookissa. Nuori ei välttämättä halua, että oma perhe näkee heidät esimerkiksi valokuvissa, joita ei ole tarkoitettukaan kuin nuoren kavereille.

Kanadalaistutkimuksessa on huomattu, että ihmiset, jotka käyttävät Facebookia eniten, eivät kerro itsestään yhtään sen enempää tai vähempää kuin vähän Facebookia käyttävät. Sen sijaan mitä enemmän ihmiset ovat huolissaan omasta yksityisyydestään, sitä enemmän he miettivät, mitä julkaisevat. Verkoston koolla ei näyttäisi olevan kuitenkaan merkitystä siihen, pohtiiko yksityisyyttään vai ei.

Mitä avoimempi profiili, sitä enemmän tietoakin paljastettiin. Ne opiskelijat, jotka valitsivat Facebookissa avoimen profiilin, olivat myös niitä, jotka ovat valmiit kertomaan itsestään julkisesti enemmän.

Selkeä vähemmistö paljasti puhelinnumeronsa tai osoitteensa. Ehkä Internetissä on helpompi käsitellä häiriöt kuin verkon ulkopuolella?

Katri Lietsala // Journalistien normit, rutiinit, ihanteet ja arvot vaikuttavat siihen, mitä odotuksia myös journalismille on. Toisaalta myös markkinat vaikuttavat journalismiin.

- Erottautumisen tarve on yhä isompi, mutta samalla resurssit kilpailijoista erottautumiseen ovat yhä pienemmät. - Arne H. Krumsvik -

Krumsvik toteaa mediayhtiöiden etsineen verkosta kaupallista menestystä ja kun sitä ei ole tullut, verkon työkaluja on alettu pitää liian kalliina suhteessa niistä saatuun hyötyyn. Esimerkiksi 50 ihmistä konferenssisalissa on hieno juttu, kun taas CNN:lle 50 ihmistä ei ole mitään.

Tutkimuksen kohteena olivat kaksi mediayhtiötä CNN (Cable News Network) ja NRK (Norwegian Broadcasting Corporation).

Krumsvik siteerasi erästä haastateltua, jota käyttäjäsisällöt eivät kiinnostaneet, koska haastateltu ei yksinkertaisesti keksinyt, miten media voisi tuotteena hyötyä näistä sisällöistä.

NRK:n tapauksessa käyttäjäsisällöt ja verkkojournalismit nähtiin keinona lisätä asiakasuskollisuutta yleisössä, joka on hyvin segmentoitunut ja jolla on omat nichensä.

CNN:llä taas on kaupallistettuna tuote iReport, jonka kautta kerätään uutisaineistoa ihmisiltä. Krumsvikin mukaan kyse on kuitenkin televisiota varten tehdystä jutusta ilman, että se olisi merkittävä osa CNN:n online-tarjontaa.

Käyttäjä ja hänen tuottamansa sisältö jää ikään kuin mausteeksi tai näkyy viihdepuolella videoiden jakamisena, sen sijaan, että se olisi jotenkin olennainen osa journalistin työkalupakkia. Olen käsitellyt samaa asiaa Esa Sirkkusen kanssa kirjassamme.

Arne H. Krumsvik Oslosta on tutkinut mediaa journalismin, yhtiön strategian ja portfolion näkulmasta. Aineisto perustui 35 haastatteluun.

Katri Lietsala // Bloggaajan ja online-yhteisöjen äänestä tulee voima oikein käytettynä. Kiinassa se on väylä tasa-arvoisempaan maailmaan ja vapautuneempaan keskusteluun, jolla alkaa olla vaikutusta myös päätöksentekijöihin.

- Bloggaus tosin on kutsumatonta ja epävirallista osallistumista esimerkiksi ulkomaan politiikkaan. Tähän perinteinen media ei tarjoa mitään väylää. - Junhao Hong -

Hongin mukaan Kiinasta kuuluu kolmenlaisia ääniä: ensimmäinen on perinteisen massamedian ääni, toinen ulkoministeriön ääni, joka on useimmiten “no comments” ja kolmas ääni, joka on verkon ääni (engl. online-voice). Vaikka blogille ei välttämättä olisi vaikutusta, on silti tärkeää saada ääni kuulumaan, koska se on askel kohti kuulluksi tulemista.

Hong puhui AOIR-konferenssissa Kööpenhaminassa. Rohkeasti.

Katri Lietsala // Verkkosivustoon, sisältöön, sisällöntuottajaan tai varsinaisen sivuston omistajaan luotetaan, jos käyttäjä tuntee ne maineeltaan hyviksi. Luottamusta voi lisätä myös erilaisin käytännön keinoin, sillä ihmiset käyttävät joskus oikopolkuja päätelläkseen, voiko johonkin sisältöön luottaa vai ei.

Sen sijaan, että käyttäjät pohtisivat pelkästään sisältöä, he arvioivat, vaikuttaako domain-nimi luotettavalta, milloin sisältöä on viimeksi päivitetty ja mitä tietoa tekijästä on saatavilla. Päättelyyn saattaa vaikuttaa myös muiden lukijoiden määrä ja etenkin se, onko käyttäjällä itsellään sivustossa jo oma profiili tai käyttäjätunnus.

Benjamin H. Detenberin mukaan luottamus perustuu myös käyttäjäpalautteeseen, jonka herättämä luottamus on kiinni paljolti siitä, kuka puhuu kenen kanssa ja montako arviota ihminen on antanut. Käyttäjät saattavat myös katsoa, millainen ryhmä on kyseessä, onko mielipide marginaaliryhmän vai isomman joukon antama tai hyväksymä.

Sisältö ei silti välttämättä ole luotettavaa, mutta se vain havainnoidaan luotettavaksi. Etenkin silloin ollaan pulassa, jos vain määrän perusteella uskotaan, että jokin asia voidaa todeta luottamuksella todeksi, koska tieto esimerkiksi esiintyy verkossa niin monta kertaa.

- Luottamukseen vaikuttaa kaikki se metadata, joka auttaa meitä havainnoimaan. Meihin ei vaikuta vain, mitä itse ajattelemme, vaan myös se, mitä muut ajattelevat. - Benjamin H. Detenber -

Detenberg oli kollegoineen käyttänyt tutkimuksessaan HMS-mallia (Heuristic Systematic model). Mitä sitoutuneempi käyttäjä on, sitä systemaattisemmin luottamus rakentuu ja huomio kohdistuu sisältöön, kun taas käyttäjät, jotka eivät ole niin sitoutuneita palveluun, käyttävät heuristista prosessointia (?): He seuraavat johtolankoja, jotka eivät ole suoraan varsinaisessa sisällössä.

Katri Lietsala // Epäilen, että sosiaalisiin verkostoihin perustuvat sivustot (SOVEt) ja vuorovaikutusta tukevat työkalut yleistyvät yrityksissä korvaten suurimman osan intranet- ja extranet-ratkaisuista, joita yritykset ovat jo vuosia käyttäneet.

Ai miksikö? Siksi, että perinteiset julkaisujärjestelmät tukevat kyllä tiedostojen tallentamista ja jakamista halutulle ryhmälle, mutta vuorovaikutus on monissa jätetty kovin irralliseksi ja päälle liimatuksi. Esimerkiksi keskusteluryhmät ovat omissa kansioissaan irrallaan sisällöistä, joihin ne liittyvät, kun taas blogeissa ja wikeissä keskustelu liittyy samaan sisältöön, jota käyttäjä haluaa kommentoida. Yhteys on välitön ja luontevampi kuin oman aikansa tuotteissa, jotka toimivat nekin. Silloin aikanaan.

Sosiaalisen median palveluissa on paljon hyviä uusia juttuja esimerkiksi hakutoimintoihin (avainsanat) ja sisällön jakamiseen (syötteet). Niissä on myös ominaisuuksia, jotka helpottavat ihmisten päivittäistä kanssakäymistä (status-päivitykset, chatit, henkilökohtaiset seinätaulut) eri tavalla, mitä perinteisellä sähköposti ja yhteinen ilmoitustaulu-yhdistelmällä on ollut mahdollista tarjota.

Kunkin yrityksen yrityskulttuuri tulee olemaan teknologiaa suurempi haaste, kun yritysten johto tai viestintä-, markkinointi- ja tietohallinto-osastot (?) pohtivat, mitä sosiaalisen median palveluista voisi ottaa omaan käyttöön. Pari suomalaisyritystä estää nykyisin työntekijöidensä pääsyn esimerkiksi facebookiin kokonaan. Siinä on suljettujen ovien politiikkaa kerrakseen eikä tällaista kuilua ylitä pelkällä koodilla.

Viikon sana: SOVE = sosiaalisiin verkostoihin perustuva sivusto (engl. social network site, SNS), josta tyypillisimpiä esimerkkejä ovat facebook ja IRC-Galleria.

Katri Lietsala // Vihdoin työ on tehty ja Social media. Introduction to the tools and processes of participatory economy kirja tuli ulos painosta. Esa Sirkkusen ja minun kirjoittamani kirja on samalla Hypermedialaboratorion vetämän Parteco-hankkeen loppurapotti.

Esittelemme kirjassa sosiaalisen median määritelmän ja listaamme sosiaalisen median palveluihin liittyviä lajityyppejä, genrejä. Lisäksi pohdimme muun muassa osallistumistaloutta ja ansaintatapoja, joita sosiaaliseen mediaan liittyy. Kirjassa on myös kolme tapaustutkimusta, joissa tarkastelleen Star Wreckin tekijöiden, Apureportterien ja Image-bloggaajien tapoja osallistua.

Koska aineistoon karttui ohimennen katkelmia menneistä, kirjassa hahmotellaan myös lyhyesti suomalaisen sosiaalisen median historiaa. Pahoittelut kaikille, jotka kokevat mahdollisesti jääneensä liian vähälle huomiolle tai unohduksiin. Toivottavasti voit täydentää historiaa wikissä. Wiki poikkeaa Wikipediasta siinä, että täydennyksiä toivotaan ensisijassa tekijöiltä itseltään, koska aineistoa saatetaan käyttää myös jatkotutkimusten materiaalina.

Innovaatiosta ja ideamarkkinoista kiinnostuneille suosittelen tutkija Mikko Ahosen kirjoittamaa kappaletta.

Kun tutkimushankkeelle haettiin kaksi vuotta sitten rahoitusta Tekesistä, tilanne oli aika lailla toinen kuin nykyisin. Sosiaalisesta mediasta oli vain pari merkintää ja Web 2.0. jylläsi käsitteenä, samoin termi crowdsourcing. Paljon on tapahtunut kahdessa vuodessa. Huimasti oikeastaan.

Kirjaa voi ostaa Granumista tai lukea ilmaiseksi verkosta (pdf, wiki).