Gemilo Oy

Kategorian ‘ajankohtaista’ arkisto

Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle

Perjantai, Kesäkuu 4, 2010

Katri Lietsala // Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -katsaus kertoo ymmärrettävällä kielellä ja selkeästi, mistä julkishallinnon kannattaa lähteä liikkeelle, kun hallinnon ihmiset miettivät sosiaalista mediaa ja vuorovaikutteisiin verkkopalveluihin osallistumista.

Mukana on ideoita, mihin sosiaalista mediaa voi hyödyntää ja helppotajuisia neuvoja, miten virkamies voi osallistua sosiaaliseen mediaan. Oikeusministeriö julkisti katsauksen tänään.

Yksi katsauksen tärkeimpiä huomioita on minusta seuraava:

“Hallinnon ja virkamiesten käyttöön ottamat palvelut täydentävät muita työ- ja toimintamuotoja eivätkä yleensä korvaa niitä.”

Virassakin saa osallistua sosiaaliseen mediaan

Sosiaalisen median mahdollisuudet-katsauksen kirjoittajat ja katsauksen toimittanut Tuija Aalto nostavat erityisen hienosti esiin, miten virkamiehelläkin on lupa ottaa kantaa asioihin ja että virkamieskin voi olla sosiaalisessa mediassa yksityishenkilönä, vaikka osallistumista tietyt reunaehdot rajaavatkin.

Hallinnossa varmasti moni joutuu kieli poskessa miettimään, missä kohtaa virkarooli päättyy tai asia on riittävän kaukana omasta vastuualueesta, jotta keskusteluihin osallistuminen ei esimerkiksi aiheuta jääviyttä tai kansalainen käsitä väärin, missä roolissa hallinnon ihminen kulloinkin on läsnä.

Hyvä kuitenkin, että katsaus rohkeni ottaa niinkin paljon asiaan kantaa ja linjana on osallistuminen ja aktiivinen kuuntelu. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa esimerkiksi kunnille, että tietohallinnon ei pidä estää pääsyä sosiaaliseen mediaan.

Hallinnon sosiaalisen median ohje

Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -katsaus on mainio! Tekijät ansaitsevat ison kiitoksen, koska se tuo tarvittavan tausta-aineiston, johon perehtymisen jälkeen on helpompi lähteä suunnittelemaan omaa sosiaalisen median strategiaa ja syventyä käytännön toimenpiteisiin.

Soveltajille jää ratkaistavaksi, mikä kanava sopii milloinkin ja miten eri toimialoilla voisi käyttää sosiaalista mediaa. Yleispätevää ohjetta on mahdoton antaa. Niinpä sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -katsauksessa neuvotaan, että kunkin julkishallinnon organisaation kannattaa laatia oma ohjeensa.

Uskoisin, että hallinnon sosiaalisen median esimerkkejä nähdään vielä monia tänä vuonna. Minulla oli ilo osallistua esimerkiksi ulkoasiainministeriön työskentelyyn sosiaalisen median sparraajana tänä keväänä. He ovat miettineet sosiaalista mediaa varsin monista näkökulmista ja myös soveltaneet jo käytännössä, kuten esimerkiksi Suomen Thaimaan suurlähetystö Bangkokissa teki Facebookissa Thaimaan levottomuuksien aikana. He tiedottivat nopeasti suomalaisille ulkonaliikkumiskielloista ja maan tilanteesta. Sivua seuraa liki 1 000 ihmistä.

Lakien tulkinta jää soveltajille

Neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi ja verkkosuunnittelija Oili Salminen vastaavat oikeusministeriössä sosiaalisen median hallinnolle tarjoamien mahdollisuuksien arvioinnista. He saanevat paljon kyselyjä, kun ohjeiden tekeminen alkaa, koska katsaus opastaa laatimaan sosiaalisen median ohjeet niin, että ne sopivat hallintolakiin, julkisuuslakiin, henkilötietolakiin ja virkamieslakiin. Lisäksi pitää vielä ottaa huomioon sananvapauslaki ja lait, jotka koskevat sähköisen viestinnän tietosuojaa ja työelämän tietosuojaa.

Ehkäpä siksi katsaus on nimetty katsaukseksi eikä ohjeeksi tai suositukseksi, koska näin voidaan jättää vastuuta enemmän kentälle, kun vielä erikseen korostetaan, ettei  kyseessä ole suositus.

“Tämän katsauksen tarkoituksena ei ole antaa suosituksia edellä mainittujen säädösten soveltamisesta sosiaalisen median käyttöön.”

Toisaalta tämä on ihan ymmärrettävää, kun miettii, miten monella tavalla sosiaalista mediaa voi soveltaa. Tapauskohtaisesthan nuo on todennäköisesti pakko miettiä.

Mihin hallinto voi käyttää sosiaalista mediaa?

Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -katsaus listaa hallinnon viestintätehtäviksi seuraavat:

  • kansalaisten informointi
  • neuvonta ja
  • osallistumismahdollisuuksien edistäminen.

Sosiaalinen media soveltuu näihin kaikkiin, ja jos jossakin ministeriöistä, kunnista tai julkishallinnon muissa organisaatioissa vielä mietitään, pitäisikö sosiaalista mediaa käyttää, katsauksen lukeneelle vastaus pitäisi olla varsin selvä.

“Sosiaalisen median avulla näitä toimia on mahdollista toteuttaa ja samalla voidaan paremmin tavoittaa erilaisia kohderyhmiä, muiden muassa erikielisiä ja eritaustaisia.”

Mukavaa, että katsaus huomioi – joskin lyhyesti – sosiaalisen median myös sisäisen viestinnän työkaluksi. Ehkäpä katsaukseen lisätään vielä jokin päivä esimerkkejä, miten sosiaalinen media tehosti paitsi sisäistä, myös hallinnon eri organisaatioiden keskinäistä viestintää.

Gemilo Socialin näkökulmasta alla oleva on varsin mielenkiintoinen toteamus, koska pyrimme sosiaalisen median keinoin toimivalla intranetillä juuri tähän:

“Sosiaalisen median käyttö organisaation sisäisenä toimintatapana tarjoaa mahdollisuuksia parantaa yhteydenpitoa ja yhteistyötä sekä kerätä tehokkaasti osaamispääomaa. Johtamisessa uusien välineiden ja tapojen hyötyinä voidaan nähdä tiedonkulun ja vuorovaikutuksen lisääminen.”

Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle-katsauksen valmisteli oikeusministeriön Demokratia- ja kieliasioiden yksikkö yhteistyössä hallinnon ja kansalaisjärjestöjen edustajien kanssa. Katsaus julkistettiin tänään. Katsauksen kehittymistä voi seurata osoitteessa: http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Tutkimusjakehitys/Sosiaalisenmedianmahdollisuudethallinnollepa

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Linkoa itsesi uralle

Torstai, Toukokuu 27, 2010

Tomi Terentjeff // Gemilo on mukana toteuttamassa Staffpointin Uralinko-hanketta. Uralingon avulla pyritään helpottamaan nuorisotyöttömyyttä, joka on tällä hetkellä suuri ongelma Suomessa. Hanke on suunnattu paitsi nuorille, myös yrityksille, joilla on kyky työllistää nuoria ja ohjata heitä työuralle. Toistaiseksi hanke on saanut hyvin tuulta alleen, erityisesti mediassa. Taloussanomat, Radio Nova, Tekniikka&Talous sekä Maikkari ovat kaikki uutisoineet aiheesta.

Uralinko Facebookissa

Uralingon verkkosivut tukevat Uralingon Roadshow:ta, joka on hankkeen ydin. Uralingon fanisivuilla sekä blogissa tiedotetaan Roadshown etenemisestä sekä raportoidaan matkan tapahtumista. Tulossa on myös Uralinko Facebook-sovellus, joka avataan ensi viikolla. Nyt kaikki antamaan kimpassa kenkää nuorisotyöttömyydelle!

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Testaa sinulle sopivin koirarotu

Tiistai, Toukokuu 18, 2010

Tomi Terentjeff // Toteutimme yhteistyössä Smilehousen kanssa Facebookiin Hauva.com Rotuvalitsin -sovelluksen. Sovelluksella voit muutamalla asiantuntijoiden laatiman kysymyksellä selvittää sinulle sopivimman koirarodun. Sovelluksessa on yli 250 eri koirarotua ominaispiirteineen, kuvineen ja kuvauksineen. Lisäksi tulosten yhteydessä näkyy linkki kyseisestä koirasta kertovaan kirjaan, jonka käyttäjä voi halutessaan helposti tilata.

Rotuvalitsin on paitsi hauskaa viihdettä myös aidosti hyödyllinen Facebook-sovellus. Sovelluksen avulla kuka tahansa voi kartoittaa omiin elintapoihinsa sopivimman koirarodun, jolloin toivottavasti yhä harvempi lemmikki joutuu kärsimään puutteellisesta hoidosta

- Hauva.comin kehitysjohtaja Jani Niemi.

Hauva.com (www.hauva.com) on Suomen suurin toimituksellista sisältöä sisältävä koiraportaali ja verkkokauppa. Palvelua käyttää kuukausittain n. 70 000 käyttäjää. Palvelu sisältää uutisia, keskustelualueen, kuvagalleria sekä kasvavan koiratuotteiden verkkokaupan. Rotuvalitsin on Hauva.comin sovellus Facebookissa kaikille koirista kiinnostuneille.

Facebook-sovellus käyttää taustalla Gemilon kehittämää vertailualgoritmia, jonka avulla voidaan luoda kyselyjä helposti. Sovelluksen pohja onkin helppo monistaa asiakkaiden eri tarpeisiin, esimerkiksi vaaalikoneeksi.

Hauva.com Rotuvalitsin löytyy osoitteesta http://apps.facebook.com/rotuvalitsin/

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Gemilolla haku päällä

Tiistai, Toukokuu 11, 2010

Tomi Terentjeff // Gemilo etsii partnereita.

Sormi

Oletko sinä etsimämme? Kuva: Chris Owens@Flickr

Etsimme kumppaneita ja edustajia, jotka voisivat tukea omaa toimintaamme ja toimia myös tuotteidemme ja palveluidemme jälleenmyyjinä. Tällä hetkellä alustamme avulla perustetaan kuukausittain niin yhteisöjä, intranettejä kuin yhdessä tekemisen ympäristöjä. Olemme avoimia yhteistyöehdotuksille, niin pieniltä kuin suuremmiltakin yrityksiltä. Tulemme avaamaan kesällä uudet verkkosivut niin Gemilolle kuin Socialille, joissa kerromme lisää.

Lisäksi haussa on omaan tiimimme vahvistusta, erityisesti myyntipuolelle. Etsimme myyntikonkaria, jolla on näyttöjä myynti- ja projektinhallinnan tehtävistä. Ydintiimissämme voisi olla paikka juuri sinulle ja mahdollisuuksia on osaaville aina osakkaaksi saakka!

Kolmantena, muttei vähäisimpänä, haemme rahoittajia. Voimakas kasvu syö polttoainetta ja ilman sitä on kasvaminen hitaampaa. Gemilo on vähintään tuplannut joka vuosi liikevaihtonsa ja pyrimme tekemään siitä vuosittaisen perinteen. Halukkaille esittelemme tarkempaa dataa mielenkiinnon sytykkeeksi. Kutsu meidät pitchaussessiolle kertomaan lisää! :)

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks

Facebook: Näin piilotat sisällöt, jotka rasittavat

Maanantai, Toukokuu 10, 2010

Katri Lietsala // Stara-lehti kirjoitteli Facebook-pelaajien pääsevän eroon suosikkipeleistä sillä, että pelit lähtevät Facebookista. Tähän on paljon parempikin keino, ja se on jo pitkään ollut kenen tahansa Facebookin käyttäjän nenän edessä. Tosin vähän piilossa, mutta tarjolla kuitenkin.

Olen esimerkiksi itse jo piilottanut niiden Facebook-sovellusten syötteet, joita en pelaa tai halua alkaa käyttää. Se on niin yksinkertaista tehdä, etten ollut tullut ajatelleeksi, ettei kyseinen ominaisuus olekaan kaikkien tiedossa.

Alla oleva kuva on Gemilon lähettämä viesti Gemilon fanisivun lukijoille. Fanisivumme löytyy selkokielisestä osoitteesta http://www.facebook.com/GemiloLtd.

2010-05-10_Näin piilotan Facebookin ilmoituksia

Fanisivulta tulleen viestin oikeassa reunassa näkyy Hide-nappula, joka suomennettuna on Piilota. Sama nappula on minkä tahansa sovelluksen lähettämän sisällön vieressä Facebook-sivullasi, jonne Facebook kokoaa kaikki kavereiden tilapäivitykset ja peleihin liittyvät viestit. Vaikkapa ne kaikki, jotka kertovat kaverisi tarvitsevan apua farmilla tai auttavat kysymään tyhmiä.

Olipa Facebookin syötesivulla (engl. News Feed) viesti miltä tahansa sovellukselta tai peliltä, vie samaan kohtaan oikeaan yläkulmaan ensimmäisen rivin tuntumaan hiiri kuin tuossa yllä olevassa kuvassa. Klikkaa Piilota/Hide-nappulaa. Sen jälkeen et näe enää viestejä kyseisestä Facebook-pelistä.

Sama ominaisuus toimii myös kaverin viestien piilottamiseen Facebookissa, mutta kannattaa muistaa, ettei kaverisi saa siitä mitään ilmoitusta. Ensi kerralla, kun tapaatte, hän saattaa edelleen olettaa, että tiedät, mitä hänelle kuuluu, koska olet nähnyt Facebookin tilapäivitykset.

Jaa kavereille
  • Facebook
  • Twitthis
  • del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Google Bookmarks