Gemilo Oy

Sosiaalisen median soveltaminen vasta alussa

Torstai, Heinäkuu 2, 2009

Katri Lietsala // Miltei 60 %:ia Gemilon sosiaalisen median kyselyyn vastanneista yrityksistä ja 96 %:ia kunnista arvioi, etteivät ne osaa hyödyntää sosiaalista mediaa tarpeeksi hyvin. Moni vastanneista ilmoitti tietävänsä,  mitä ovat sosiaalinen media ja sille tyypilliset ominaisuudet, kuten syötteet ja avainsanat, mutta käytännön toteutuksia oli etenkin kunnissa vain harvalla ja omaa sosiaalisen median strategiaa vielä harvemmalla.

Sosiaalinen media suomalaisyrityksissä ja kunnissa -selvityksemme perusteella näyttää, että sosiaalisen median markkinat ovat oikeasti Suomessa varsin alullaan. Monet yrityksistä ja kunnista vasta miettivät blogeja, wikejä, yhteisöalustoja ja Facebook-sovelluksia.

Sosiaalisen median kyselyyn vastanneet ajattelivat yllätyksettömästi sosiaalisen median soveltuvan markkinointiin ja viestintään. Myös verkostoituminen nousi esiin niin kuntien kuin yritysten vastauksissa. Ehkä vuoden kahden kuluttua mukana on jo vahvemmin näkemyksiä sosiaalisen median hyödyntämisestä vaikkapa strategiseen suunnitteluun, päätöksentekoon ja hiljaisen tiedon siirtoon – tai jopa ansaintaan.

Lue Gemilon white paper Sosiaalinen media suomalaisyrityksissä ja kunnissa. Tulokset perustuvat 87 vastaajan aineistoon, joka kerättiin verkkokyselyllä keväällä 2009. Kyselyistä toiseen kutsuttiin 50 suurta tai keskisuurta yritystä, ja toinen kysely osoitettiin Suomen sadalle suurimmalle kunnalle. Kyselyn toteutti Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelija Anna Savisaari. Kiitos Anna, harjoittelustasi Gemilossa ja tsemppiä opintoihin!

Miksei sosiaalista mediaa osata hyödyntää


Gemilo pilotoi paikkasidonnaista mobiilipalvelua Turussa

Torstai, Kesäkuu 18, 2009

Tomi Terentjeff // Gemilo rakentaa Turkuun mobiilipilottia, jossa olennaisessa osassa ovat paikkasidonnaiset sisällöt ja tiedot. Tall Ships’ Races -tapahtuman kävijät voivat ladata ilmaiseksi sovelluksen, jonka avulla he pystyvät kännykällään navigoimaan paitsi TSR:n tapahtumakartalla, myös Turun kartalla.

Palvelua kehitetään yhteistyössä Turku 2011-ohjelman kanssa.

Mobiilipilotti tarjoilee tiedot lähiympäristöstä suoraan puhelimeen. Kartalta saa selattua tietoja esimerkiksi TSR:n laivoista, tapahtumista ja ravintoloista. Jos jokin kohteista – vaikkapa paikallisen yrityksen noheva palvelu, loistavannäköinen laiva tai se vessojen kunto – puhuttelee kovasti, voi kommenttinsa jakaa kaikille sovelluksen käyttäjille. Lisäksi käyttäjä pystyy helposti katsomaan, mitkä alueen paikoista ovat avoinna.

Gemilossa on myös käynnissä Tampereen kesä 2009 -pilotti, jossa testaamme kesään liittyviä mobiilisisältöjä Tampereen kartalla. Koekäyttäjäksi pääsee tässä vaiheessa vain kutsusta. Voit ilmoittautua koekäyttäjäksi osoitteessa www.mapsi.fi

Kun graafikko laitetaan koodaamaan

Maanantai, Kesäkuu 15, 2009

Arto Liukkonen // Airwavesin kilpailun Top100-listalla kolmella henkilöllä on enemmän pisteitä kuin kilpailussa on teoriassa mahdollista saada. IRC-Galleriassa Saarioisen “Lennätä Hirveä” -kilpailussa moni on lennättänyt hirveä yli kuusi tuntia. Samoin IRC-Galleriassa ED-yhteisössä johtajalla on pelissä lähes 700 000 pistettä! Jokainen voi yrittää päästä tuohon määrään pisteitä rehdisti pelaamalla. Jokin näissä luvuissa ei täsmää, eikä välttämättä tarvitsekaan.

Kun tilaat mainostoimistolla ohjelmointia vaativan pelin tai kamppiksen, varmista, että siellä on edes auttavasti osaava koodari hoitamassa hommaa. Jos mainostoimistonne ei osaa tehdä koodia, niin kysykää tekninen toteutus toiselta tekijältä. Esimerkiksi Gemilo tekee mielellään yhteistyötä ja hoitaa koodin, kun taas grafiikat ja flashit voivat tulla asiakkaan omalta vakituisesti käyttämältä mainostoimistolta.

Blogimerkinnän esimerkit on kerätty kirjoitushetkellä. Kilpailuista vastaavat korjannevat selvästi huijatut tulokset ennemmin tai myöhemmin. Muuten kilpailuissa on vedätetty niin osallistujia kuin tilaajaa.

Hanki oma osoite Facebookista

Lauantai, Kesäkuu 13, 2009

Katri Lietsala // Facebook luovuttaa osoitteita käyttäjilleen. Menemällä osoitteeseen http://www.facebook.com/username/ saat oman henkilökohtaisen Facebook-osoitteen, jonka avulla profiilisi on aiempaa helpompi löytää. Tähän astihan profiilin osoite on ollut epämääräinen id-numerosarja.

Mitä yleisempi nimi sen nopeampi kannattaa olla, sillä Facebook ei kysele oikeuksien perään tai valikoi sen kummemmin, kuka nimen saa. Jos joku on ehtinyt edellesi ja vienyt saman nimen, ei kyseistä osoitetta enää saa samassa muodossa itselleen.

Onnea matkaan 23 717 Virtasta, 23 634 Korhosta ja 21 522 Niemistä. Nimipalvelun mukaan edustatte Suomen yleisimpiä sukunimiä. Jos etunimi on vielä Juhani tai Maria, taidat olla pulassa.

Valitse huolella Facebook-osoitteesi ja tarkasta, ettei tule kirjoitusvirheitä. Ohjeen mukaan nimeä ei voi enää vaihtaa. Siihen tosin täytynee tulla muutos jossain vaiheessa, koska muussa tapauksessahan ihmiset joutuvat poika- ja tyttönimillään pitämään profiilinsa loppuelämänsä, vaikka mahdollisesti vaihtaisivat sukunimeä avioliiton vuoksi – tai ihan muuten vain.

Free

CC Attribution: Leandro “trecker” Gabriel

Kun kaikki valvovat

Perjantai, Kesäkuu 12, 2009

Katri Lietsala // Facebookin haittapuoliksi listataan useimmiten yksityisyyden menettäminen, haittaohjelmat ja ajan käyttäminen jonkin paljon tärkeämmän sijasta johonkin toisen mielestä turhaan.

Savon Sanomat luokitteli eilen Facebookin synkeäksi, Iltalehti jo aiemmin vaaralliseksi ja MikroPC ajanhaaskaajaksi. Tietoviikko päätteli Facebookin sosiaaliseksi roskalavaksi.

“Sitä ei pyöritetä sydämen hyvyydestä, vaan kyllä omistajien intresseissä on rahastaa se jollain tavalla ulos.” – Supon asiantuntija Riku Kalinen, Savon Sanomat 11.6.2009

Viittaako Supon asiantuntija, että Facebook myy tiedustelupalveluille tietoja ihmisistä, jotka käyttävät Facebookia vai miksi yrityksen halu ansaita rahaa tekisi sivustosta jollain tapaa epämääräisen?

Riku Kalisen haastattelu sai miettimään, että siinä vaiheessa kun omasta elämästä tulee turvallisuusuhka, Facebookin kaltaiset sivustot vaikeuttavat ihan varmasti piiloutumista.

Geni näyttää sukupuun, ja Google Mapsin satelliittikartta kotipihalta riippukeinun paikan. Facebook listaa ystävät, joita voi lähteä kuulustelemaan, LinkedIn asiakkaat ja kumppanit. Heidätkin pystyy laittamaan seurantaan, puhumattakaan jo nyt liikesalaisuuksien seuraamisesta, jos omat verkostot haluaa sellaiseksi laskea tai linkit, jotka julkaisee Delicious-palvelussa.

Flickr avaa ovet kotiin näyttäen vaikkapa, minkä mallinen tietokoneen näyttö toisen makuuhuoneessa on. Lisäksi kännykän avulla saa paikannettua itsensä vaikkapa Kampissa – jopa seurattua, mitä reittejä ihminen lenkkeilee. Dopplr kertoo Supolle ja muille seuraajille myös, minne on vasta menossa.

Missään et ole enää turvassa valvonnalta. Et edes Loimaan torilla.

Door

Salaisuudet ovat harvinaistuneet. Sosiaalisessa mediassa läpikulku on lähes poikkeuksetta sallittu. Lupa ei takaa, että läpikulkija ymmärtäisi kaiken näkemänsä arvon.
CC Attribution: purplbutrfly@Flickr